Virgil van Dijk jatkaa Liverpoolissa uskollisuuden ja johtajuuden symbolina

Kuin kotka, joka palaa vuorten yllä kaarrettuaan takaisin pesäpaikalleen. Hänen sulkansa ovat harmaantuneet taisteluista, mutta katse on edelleen yhtä kirkas, pää pystyssä, vartalo suora – selkä, jonka päälle on rakennettu dynastioita. Liverpoolin punainen sydän jatkaa lyömistään, ja sen rytmiin kirjoitettiin torstaina uusi säkeistö, jonka nimi on: Virgil van Dijkin paluu uskolliseksi soturiksi.

Anfieldissa ei tihkunut sade torstaina – siellä tihkui historia.

Liverpool julkisti kahden vuoden jatkodiilin kapteeninsa, puolustuksensa kivijalan, hollantilaisen Virgil van Dijkin kanssa. Ja ei, tämä ei ollut vain sopimus – tämä oli liitto. Vahvistus sille, että jotkut nimet eivät haalistu aikojen sumuun; jotkut nimet kirjoitetaan stadionien seiniin, laulettaviksi sukupolvien hymneissä.

Takaisin alkuun

Lähdetään ajassa taaksepäin.

On vuosi 2018. Anfieldin ylle levittäytyy epäröivä vaaleanharmaa, mutta kentällä seisoo mies, joka muuttaa lopullisesti Liverpoolin puolustuksen DNA:ta. Hän ei tullut savuverhon takaa; hän tuli kuin Eddan tarinoiden Thor, vasara kädessään – tosin vasaran sijasta hänellä oli:

• tarkkuus
• voima
• jalat kuin veistetty graniitista

Hän toi mukanaan järjestyksen kaaokseen.

Kuudessa vuodessa hänestä tuli muutakin kuin pelaaja – hänestä tuli selkäranka, varjojen yössä ohjaava valo. Nyt, kun vielä kerran huhut hänen lähdöstään alkoivat kuiskia kuin kaukana kolisevat haarniskat, Liverpool päätti toimia. Ja millä tavalla he toimivatkaan – 400 000 puntaa viikossa – summa, joka nostaa hänet Euroopan puolustajien huipulle. Valtakunnan vartija palkitaan kruununsa painolla.

Rahaa tärkeämpää

Mutta summat eivät kerro koko tarinaa.

Jos katsot Van Dijkia pimeässä käytävässä ennen peliä, näet silmissä liekin, jota ei rahalla osteta. Se palaa:

• kunnianhimoa
• lojaaliutta
• vastuuta
• palvontaa seuraa ja sen kohtaloa kohtaan

Mistä muualta hän löytäisi lauman, jossa ei ole vain pelikavereita – vaan veljiä? Missä muualla fanit laulaisivat hänen nimeään kuin runoa, joka ei koskaan katoa?

Kauden kipupisteet ja toivon ankkurit

Liverpoolin kausi 2024–2025 ei ole ollut ruusuinen polku. Salahin sopimuksen jatkaminen oli kuin oksa keväässä – toivo paremmasta. Van Dijkin diili on nyt se juuri, joka ankkuroidaan maahan asti. Kloppin jälkeinen aikakausi on vaatinut uusia symboleja. Kentälle on noussut nimiä kuten Mac Allister, jota tuuletetaan uuden sukupolven johtajana. Mutta jos Liverpool on tarina, Van Dijk on sen side.

Aikaa uhmaava mestari

On helppo unohtaa, että hän on jo 33-vuotias – sillä aika tuntuu hänen kohdallaan kääntyvän vastavirtaan. Polvivamman jälkeen vuonna 2020 monet epäilivät, voisiko hän enää koskaan olla sama pelaaja. Mutta hän nousi, ei palvellakseen ainoastaan Liverpoolia, vaan näyttääkseen koko maailmalle, että:

Todellinen kunniakierros ei ole ennen viimeistä peliä – vaan jokaisessa ottelussa, jonka pelaat täydellä sydämellä.

Jotain, mitä ei voi ostaa

Voidaan väittää, että rahalla ostetaan paljon – stadionit, siirrot, valmentajat, jopa kannattajia lojalteiksi muualle. Mutta Van Dijkin tarina muistuttaa meitä siitä, että on myös jotain, mitä ei voi valtavilla shekeillä ostaa:

Paikka legendassa.

Hänen eleensä, kun hän astuu kentälle, eivät ole dramaattisia. Hän ei hypi, ei huuda – hän kävelee pää pystyssä, hiljaisena majakkana, joka viestii: “Tänäänkin minä seison tässä. Tänäänkin minä suojaan tätä linjaa.”

Tahto jäädä

Ja kenties kaikkein kauneinta tässä kaikessa on se, että hän halusi jäädä.

Ei Barcelonan valoihin. Ei Paris Saint-Germainin kultapölyyn. Ei Saudi-Arabian lepovettä tarjoaviin rahakenttiin. Vaan kaupunkiin, jossa sade piiskaa Mersey-joen pintaa, mutta sydämissä palaa kirkkaammin kuin missään muualla. Kaupunkiin, jossa ”You’ll Never Walk Alone” kantaa enemmän kuin sanat – se kantaa lupauksen.

Ei finaalivihellystä

Torstaina Liverpool ei ainoastaan uusinut sopimusta. Se valitsi pysyvyyden, selkärangan rohkean jatkumon. Se sanoi:

“Tehän tiesitte, että meillä on jo sankari. Me vain päätimme pitää sen.”

Ja jos lähdet vielä iltakävelylle Anfieldin liepeille, voit melkein kuulla historian hengittävän porttien lomasta. Ja siinä kuiskauksessa kaikuu nimi kuin runon säkeistö, jonka tahtiin katsojat nousevat seisomaan:

• Van Dijk.
• Punaisen armeijan kenraali.
• Anfieldin vartija.

Ja nyt – kaiken tämän jälkeen – osaksi tarinaa, jolle ei ole tiedossa finaalivihellystä.

—
Kirjoittanut Helmi Aalto
(Urheilutoimittaja, tunnelmien tulkki, pelikirjojen runoilija)