Aleksi Lallin johdolla syntyvät tulevaisuuden tähdet – Näin Klubi 04 rakentaa mestareita Töölössä
Kesäinen aamu Töölössä on vielä unessa, kun astun HJK:n harjoituskentän laidalle. Nurmen reunaa hivuttaa sumun harso, jonka läpi auringonvalo siivilöityy kuin jumalten lampunvarjostimesta. Sieltä, missä tulevaisuuden toivoja taotaan, nousee valmentaja Aleksi Lalli – tyyni mutta tulessa.
Hän on seppä, joka takoo raudasta helmiä, kylmästä teräksestä sieluja, jotka oppivat liikkumaan kentällä kuin runonsäkeet. Mutta Lallin maailma ei ole yksinkertainen – eikä se ole koskaan ollut. Hän ei johda joukkuettaan vain taktiikoin ja pelikirjoin; hän johtaa näkemyksellä, tarinankerronnalla ja ennen kaikkea: intohimolla, joka voisi muovata myyttejä.
”Jalkapallo on viihdebisnestä,” hän sanoo, mutta hänen silmissään ei ole bisnesmiehen kiiltoa. Siellä lepattaa Prometeuksen liekki – halu antaa lahja kansalle, vaikka se polttaisi hänen omat siipensä.
Taival Ykkösestä ylöspäin – nousu siivillä, eikä ilman poltettuja sulkia
Vuosi sitten HJK Klubi 04 oli vielä Ykkösessä – Suomen kolmannella sarjatasolla – ja vaikka sen pelaajat olivat nuoria, he kasvoivat nopeasti. Viime kauden lopussa joukkue nousi Ykkösliigaan, toiseksi korkeimmalle askelmalle, paikalle, josta voi nähdä jo Veikkausliigan huipun – mutta joka on silti karikasta ja raadollista maaperää.
”Tänä vuonna aloitettiin kauempaa valmiista,” Lalli kertoo. Hän puhuu kuin kapteeni, joka nosti laivan vedestä ja rakensi sen uudelleen purjehdusvalmiiksi uutta myrskyä varten. Runko oli hajonnut – menestyksen myötä moni pelaaja nousi joko HJK:n liigajoukkueeseen tai muihin organisaatioihin. Jäljelle jäi soraa, joka oli ennen jalokiveä.
Mutta juuri sieltä Lalli rakentaa. Hänelle nuoruus ei ole ongelma – se on lupaus. Hän istuttaa pelaajiin idean: että he eivät ole vain nuoria jalkapalloilijoita. He ovat tarinankertojia, näyttelijöitä, jotka nousevat viheriöllä näyttämölle.
Jokainen lihassäie kertokoon tarinan
Klubi 04:n pelit eivät ole enää silkkaa brutaalia dominointia, kuten alasarjassa. Vastustajien kolmikätiset puolustukset ja korkeammat intensiteettivaatimukset vaativat uutta kieltä. Kentällä ei enää mutustella palloja rauhassa kuin kynttiläillallisella – nyt syödään nopeasti, nälkäisesti ja ilman lautasliinaa.
”Pelimme on rosopintaisempaa,” Lalli myöntää. Mutta juuri se rosoisuus on runoutta. Se on särö Phoiboksen lyyraan – se ääni, joka tekee soitosta inhimillisen.
Lalli puhuu ”volyymin nostamisesta” kuin kuulosuojattomuudesta. Hän haluaa rikkoa hiljaisuuden, haluaa että pelaajat hyökkäävät, prässäävät, liikkuvat, hengittävät pelissä kuin kerran antiikin gladiaattorit areenalla:
- ilman turvaverkkoa
- pelko ja kunnianhimo rinnakkain
Hänen pelaajansa ovat tulevaisuus – verkosto, ei ryhmä
On Lallille tärkeää, että hänen miehensä tuntevat toisensa – ei pelkästään nimeltä, vaan juuriltaan ja uneltaan. Liigajoukkueesta saattaa tulla pelaaja vain yhdeksi otteluksi, ja silloin kokonaisuuden kieli saattaa särkyä.
”Se saattaa näyttää siltä kuin kirjoittaisit kirjaa, missä jokaisen sanan jälkeen olisi piste,” Lalli sanoo. Ja minä ymmärrän. Hänen joukkueensa ei ole kirjoituskone – se on runo. Virtaava. Rytmittävä. Hengittävä. Jos virkkeestä puuttuu adjektiivi, tunne jää kesken. Jos pelaaja ei tiedä, mitä vierellä oleva tekee, sydän ei iske oikeaan tahtiin.
Valmentaja ilman menneisyyttä – ja juuri siksi täynnä tulevaisuutta
Aleksi Lalli ei ole ollut maajoukkueen sankari. Hän ei ole noussut pelaajauran siivillä valmentajaksi. Mutta juuri siksi hänen sielunsa on avoin. Se ei ole täynnä nostalgiaa tai vanhoja temppuja, vaan oppimisen nälkää.
”Perpa tuo siihen sen autenttisen maailman,” Lalli sanoo Perparim Hetemajsta, jonka kokemus aistitaan Klubi 04:n vaihtopenkin joka solussa. Hetemaj tuo suuren uran karisman. Lalli puolestaan tuo järjestelmän, idean – hänen pelaajiensa ei tarvitse pelata kuin Hetemaj. Heidän täytyy vain tietää, miksi pelaavat.
Unelmia, joilla on sadunvärinen rasva tiiviillä vihreällä langalla
Lalli tietää, ettei Klubi 04 voi nousta Veikkausliigaan, sillä varajoukkue ei voi pelata pääsarjassa. Mutta hänen tavoitteensa eivät ole sarjataulukoissa. Ne ovat nuorissa, jotka hän haluaa nähdä korkeammalla.
”Nämä ovat pelaajia, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi,” hän sanoo. Ja äänessä ei ole vain ylpeyttä – siinä on äidinmytologinen lämpö, joka saa jopa kylmän toimittajan muistiinpanovihon vapisemaan.
”Se saattaa näyttää siltä kuin kirjoittaisit kirjaa, missä jokaisen sanan jälkeen olisi piste.”
Hän tarkoitti toki kenttäyhteistyön rikkonaisuutta. Mutta juuri nyt, kirjoittaessani tätä, tunnen että lause kuvaa myös häntä itseään.
Ilman Lallia Klubi 04:n tarina olisi kirjoitettu kuin katkonaisten virkkeiden jatkumo – nyt se on eepos. Runo siitä, miten pelaaminen ei ole vain siirtymistä pisteestä A pisteeseen B.
Se on myös matka kohti C:hen ikuiksi jääviä hetkiä.
Julistus ja yhteensulautuminen
En tiedä mikä on Aleksi Lallin seuraava asema. Ehkä hänestä tulee päävalmentaja Veikkausliigassa. Ehkä hän lähtee Malmöhön, tai Tanskan tuuliin. Mutta sen tiedän: hän jättää taakseen Klubi 04:n paremmin kuin miten se hänet vastaanotti.
Jos joskus löydät itsesi Töölön stadionin laitamalta, kun nuori laituri syöksyy alas vasenta kaistaa kuin Haadeksen ajoittama meteori ja syöttää pallon boksin reunalle… muista tämä:
Se uusi tähti, joka saa yleisön haukkomaan henkeään, on syntynyt Aleksi Lallin sepänpajassa – valossa, savussa, hiilipölyssä.
Ja siellä soi edelleen virsi tulevaisuudesta.
Aino Lehtovaara
Urheilukirjoittaja – kuin Homeros, mutta napitettu pikkutakki päällä.