Nico OReillyn läpimurto Manchester Cityssä – Nuori tähti valloittaa kentät uudessa roolissa
Kuin Odysseus myrskyävällä merellä, ajelehtii nuori Nico O’Reilly kahden identiteetin väylällä — eikä hän huku. Hän ei pelkästään selviydy, vaan loistaa. Eikä kyse ole tarinasta, jossa sankari ottaa paikkansa luonnollisella näyttämöllään. Ei, tämä on kertomus soturista, joka astuu tuntemattomaan ja tekee itsestään legendan. Yksi ottelu kerrallaan.
Manchester Cityn akatemian kasvatti, vain 20 vuoden ja 29 päivän ikäisenä, on rikkonut hiljaisuuden, joka yleensä ympäröi nuorukaisia, jotka esittäytyvät maailmalle suurella areenalla. Hän ei tehnyt sitä toimiessaan omalla mukavuusalueellaan — hyökkäävän keskikentän maestro roolissa, jossa nuoruuden energia yhdistyy luovuuteen. Ei. Tämä legenda alkoi siitä hetkestä, kun Pep Guardiola asetti hänet kentän laidalle, paikalle jossa usein vahvuutta mitataan muulla kuin musikaalisilla syötöillä. Vasemmaksi laitapuolustajaksi.
On kuin häntä olisi pyydetty vaihtamaan kanteleen kielten sointu karheaan tammenrunkoon. Siihen ei hypätä kevyesti. Ja silti O’Reilly teki sen — kuin runonlaulaja, joka muuttaa säkeen aseeksi.
Guardiolan suunnitelmat ovat usein kiehtovia, mutta ne ovat myös armottomia niille, jotka eivät vastaa kutsuun. O’Reilly vastasi. Ei pelkästään kelvollisesti, vaan sellaisella säihkeellä, että jopa Ilkay Gündogan, kentän rauhallinen filosofi, nousi antamaan aplodinsa:
— Hänellä on tekninen kyky ja ajoitus saapua boksiin oikeaan aikaan ja tehdä tärkeitä maaleja. Olen onnellinen hänen puolestaan, Gündogan totesi äänessään harvinaista emotionaalista lämpöä.
Viesti oli selvä: O’Reilly ei ole pelkkä sijainen tai rotaatiopelaaja. Hän on muotoaan muuttava soturi, metamorfoosi kentällä. Pelaaja, joka ei kysy, ”missä pelipaikka on?”, vaan ”kenet kohtaan tänään?”
Hetkiä historian kirjoissa
Evertonia vastaan pelattua ottelua on helppo käsitellä tilastollisesti:
- 2-0-voitto vieraskentällä
- O’Reilly jälleen maalinteossa
Tuskin mikään kovin erikoista ensisilmäyksellä — mutta juuri tällaiset hetket ovat urheilun sielu. Ne pienet, kimmeltävät tauot kaaoksessa, jolloin nuori pelaaja nostaa katseensa ja kutsuu kohtalon tanssiparketille.
Hänen maalinsa ei ollut komein, mutta se muistutti meitä siitä, että maalit eivät ole vain tuloksellisia, vaan myös kertomuksellisia. Jokainen verkkoon isketty pallo merkitsee käden kurottamista kohti kohtaloa.
Hän on nyt Manchester Cityn historian neljänneksi nuorin pelaaja, joka on tehnyt maalin peräkkäisissä Valioliiga-otteluissa.
- Kelechi Iheanacho
- Gabriel Jesus
- Phil Foden
- Nico O’Reilly
Uusi nimi, kuin sankarin kivimuistomerkki pystytettynä Etihad Stadiumin taivaalle.
Mestarin hyväksyntä
Pep Guardiola, tuo jalkapallon Sokrates, ei laula ylisanoja kevyesti. Mutta O’Reillyn kohdalla hänen äänensävynsä oli jotain enemmän kuin valmentajan perustyytyväisyys. Se oli arvostus. Salattu hymy mestarin huulilla, kuin hän tietäisi verrattomasta nukesta, jota muut eivät vielä osaa tunnistaa.
— Hän ei ole niin sanotusti vasen laitapuolustaja, mutta on onnistunut siitä huolimatta. Hän on tullut akatemiasta ja auttanut paljon meitä. Olen enemmän kuin kiitollinen, Guardiola sanoi BBC:n haastattelussa.
Nämä eivät ole ohimeneviä sanoja nuoren pelaajan korville. Ne ovat kangaspaloja, joista kudotaan seuraavan vuosikymmenen pelipaitalegenda.
Identiteetin alkemia
Mikä tekee tästä tarinasta vielä myyttisemmän, on pelaajan psykologinen vahvuus. Pelikenttä ei ole vain ruutuja ja nuolia taktiikkataululla. Se on teatteri, ja pelaajat sen näyttelijöitä. Vain harvat kykenevät astumaan tähän näyttämöön vieraassa roolissa ja silti säilyttämään oman sisäisen rytminsä.
O’Reilly tekee juuri niin. Hän ei eksy kentän laidalla rooliinsa, vaan muovaa sen omakseen. Hän rikkoo rajoja, mutta ei säännöksiä. Hän on pelillinen runonlausuja — John Keatsin jäähyväisviulu yhdistettynä Roy Keanen aggressiiviseen energiaan.
Mies hetkiensä tasalla
Tiistaina City kohtaa Aston Villan kotona. Vastustaja on pisteen päässä, ja sarjataulukko hengittää pelaajiensa niskaan kuin kelmeä kevättuuli. Mutta näitä hetkiä varten on O’Reillyn kaltaisia pelaajia. Pelaajia, jotka johdattavat joukkojaan kuin Heimdall Bifröstin sillalla — silmät auki, sydän levynä lyönneille, jotka kaikuvat läpi koko Etihadin.
Ehkä hän ei nosta pokaalia tänä keväänä. Ehkä hän ei ratkaise jokaista ottelua. Mutta jokainen hetki, jokainen juoksu, jokainen kosketus palloon on osa miehen kasvutarinaa. Ja me, sivusta seuraajat, saamme kunnian katsoa hänen nousuaan — ikään kuin olisimme tienneet aina, että tämä sankari oli tulossa.
Runo vielä kirjoittamatta
Nico O’Reilly ei ole enää vain nimi tulevaisuuden listalla. Hän on hetkessä — tässä ja nyt — ja se hetki ei ole lyhyt, vaan eeppinen.
Kuin yhdellä säkeistöllä kirjoitettu sankariruno, jonka loppusoinnut ovat vielä kirjoittamatta. Mutta me kuulemme jo sävelen. Ja se on kaunis.