Bournemouthin uskomaton nousu ja Iraolan hiljainen vallankumous Valioliigassa
Yön varjo oli juuri laskeutumassa Emirates Stadiumin ylle, kun pieni, sinnikäs rykmentti etelärannikolta saapui ja kirjoitti tarinansa Lontoon kiviselle kankaalle kultaisella musteella. Bournemouth – tuo kausien ajan varjoissa elänyt joukkue – oli saapunut suurten joukkoon ja antanut suuruudelle syyn epäillä itseään. Arsenal kaatui, mutta kentän ulkopuolella myrsky vasta kerää voimiaan.
Andoni Iraola, Bilbao-henkinen valmentajanero, jonka ilme kätkee sisäänsä niin baskilaisen rauhan kuin tulivuoren kaltaisen uhkan, seisoo tällä hetkellä polttopisteessä. Hänen Bournemouthinsa on voittanut uskottavuutta, sydämiä ja otteluita. Mutta nyt, kuin Odysseus ennen kotimatkaansa, hänen on katsottava, mitä meri tuo mukanaan – tai vie.
Kohti horisonttia: valmentajan ääni
“Emme voi pelätä sitä,” Iraola sanoi Sky Sportsin kameralle, silmät hiljaa myrskyten, ääni vakaana kuin kallioperä.
Se, mistä hän puhui, ei ollut pieni asia. Se oli:
- sekaannuksen,
- siirtohuhujen,
- ja epävarmuuden sumuisen ulapan edessä seisomista.
Se oli hänen tähtensä – Dean Huijsen ja Milos Kerkez – joiden ulottuviltaan kauemmas kurkottavat klubit ovat valmiita syöksymään kuin kotkat niityllä lepäilevän peuran kimppuun.
Nuorten tähtien tuulensuunta
Dean Huijsen, tuo hollantilainen kivisydän, on puolustuslinjan Argos – alati valpas, aina valmiina. Hänen syöttönsä viiltävät kuin antiikin sankarin miekka. Suuret seurat ovat kiinnostuneita:
- Juventus
- Barcelona
- Manchester United
Heidän käsikirjoituksensa on jo valmis – mutta vielä, ainakin hetken aikaa, hän kuuluu punamustille.
Milos Kerkez puolestaan on toisin. Hänen pelitapansa on kuin villihevosen: rajaton, arvaamaton, mielikuvituksellinen. Hänen nimensä kuuluu jo:
- Tottenhamin
- Milanon
- ja Münchenin
käytävillä. Hän ei ole vain laitapuolustaja – hän on laventelikenttien keskeltä tullut runoilija, joka säkeilee juostessaan.
Iraolan linja: valmistautunut, ei pelokas
Iraola ymmärtää, ettei voitto ole pysyvää. Hän sanoo sen ääneen – ei värähdellen:
“Jos mitään ei tapahdu, he ovat meidän. Jos tapahtuu, olemme valmiita.”
Valmiita, mutta eivät pelokkaita.
Tässä erotetaan arkkitehti kapteenista. Iraola ei vain johda – hän valjastaa. Hän tietää, että jokainen suurpurjehdus tapahtuu aaltojen armoilla.
Vanhan teatterin uusi ääni
Bournemouth ei ole ollut suurten tanssien pysyvä osanottaja. Se ei ole:
- Old Trafford
- eikä Anfield
Se on kuin seesteinen, vanha teatteri Lontoosta länteen. Mutta tänä keväänä se heräsi. Bournemouth tanssi Arsenalin ylitse kuin Ilmatar aaltojen päällä.
Vaikka sijoitus on nyt kahdeksas – ei kirkkaimmalla huipulla – on henki herännyt. Se ei ole enää nukkuva draama, vaan tragediansa ja toivonsa laulava eepos.
Tulevaisuus kulissien takana
Bournemouthin pelaajien tulevaisuus on arvoitus, jonka vastauksia muotoillaan:
- neuvotteluhuoneissa
- manageriportaissa
- agenttien kuiskauksissa
Jokainen sana tuo muutoksen hieman lähemmäs. Mutta Iraola ottaa ajan vastaan kuin filosofi, tietäen, ettei mikään pysy – eikä mikään katoa täysin.
Valmentajan omat risteykset
Entä sitten Iraola itse? Hänen nimensä kuuluu jo Tottenhamin käytävillä. Ange Postecogloun mahdollinen lähtö voi sysätä liikkeelle uuden tarinan – kenties ei enää Bournemouthin penkiltä käsin.
Hän ei rakentanut budjetilla – hän valoi tahdolla. Hän ei pelännyt kaatumista, vaan taisteli eturivissä.
”Emme voi pelätä”
Nuo sanat jäävät leijumaan tyhjentyvän stadionin ilmaan. Ne eivät ole vain Iraolan lause. Ne ovat koko seuran sielun huuto.
Jalkapallo ei ole varovaisuutta. Se on tulipallo. Ja kun kesä nousee kuin myrsky Bournemouthin ylle, siellä seisoo joukkue – ei peläten, vaan odottaen. Olevinaan heikko, mutta sisältä vahva.
Ensimmäinen siirtouutinen nousee kuin salama – ja me tiedämme:
Tämä oli vasta alku.