Antonyn uusi alku Sevillassa – miten Real Betis sytytti liekin uudelleen
Kevään aurinko laskeutuu matalalle Sevillan kattojen ylle, ja oranssina hehkuva valo kietoo Benito Villamarín -stadionin vaaleat kaaret lämpimään silaukseensa. Jossain kentän laidalla, missä ruoho on jo monta kertaa painunut Antonyn säkenöivien harhautusten jalkoihin, mietitään nyt mahdollisuutta, joka vielä jouluna oli pelkkä unelma – että brasilialainen taiteilija, Manchester Unitedista tammi-ikkunassa lainattu laitahyökkääjä, jäisi Real Betisiin pysyvästi. Tämä ei ole pelkkä siirtouutinen – tämä on sankaritarina, joka yltää myyttien maailmaan.
Kun puhumme Antonysta, emme puhu vain pelaajasta. Me puhumme kameleontista, joka vaihtaa sävyään ympäristön mukaan, mutta jonka sisällä palaa ikuinen roihu. Manchesterin harmaudessa hän kuihtui kuin unohdettu laulu, mutta Andalusian auringossa hän puhkesi kukkaan – como una flor salvaje, kuin villikukka, joka ei tunne istutettua maata.
Tuloksia ja tunnetta
Seitsemän maalia ja neljä maalisyöttöä kahdessakymmenessä ottelussa. Numerot ovat kauniit, mutta ne eivät kerro koko totuutta. Ne eivät kerro siitä,
- miten hän liukuu vastustajien välistä kuin varjo,
- miten hän kääntää pelin rytmin yhdellä kosketuksella,
- tai miten koko katsomo kohoaa seisomaan hänen nostessaan pallon jalkaansa kulman jälkeen.
Hän ei pelaa – hän tulkitsee peliä kuin flamencotanssija tunteitaan: ylpeästi, villisti, sydän avoimena murtumiselle ja kirkkaalle ilolle yhtä aikaa.
Toivon kenttä
Betisin puheenjohtaja Ángel Haro sanoi äänensävyllään, jossa kaikui enemmän toivetta kuin lupauksia: ”Jos pelaaja auttaa meitä, olemme hyvässä asemassa yrittääksemme pitää hänet täällä.” Nämä sanat eivät olleet vain viestintää – ne olivat rukous. Ja siinä värähdyksessä saattoi kuulla myös tarunomaisen seuran historian kaikua.
Real Betis on aina ollut enemmän sydämen kuin lompakon seura. Altavastaaja, symboli aitoudesta, joka etsii jotain suurempaa kuin pelkkiä sarjapisteitä. Betisin vihreä ja valkoinen eivät ole pelkkiä värejä:
- Vihreä – toivon väri vaikeina päivinä
- Valkoinen – puhtauden ja aitouden symboli
Tänä keväänä näihin väreihin on kirjoitettu Antonyn uudestisyntynyt tarina.
Takaisin aitouteen
Sillä mitä muuta Antonyn kevät on ollut, ellei uudestisyntymä? Hän ei ole sama pelaaja, joka koettiin pettymykseksi Old Traffordilla. Siellä hänen taitonsa hukkui rakenteiden ahtauteen, mutta nyt hän laukkaa vapaan kentän halki kuin Andien tarujen kondori – siivet levällään, vapaana ja upeana.
Sevillan kaduilla Betisin kannattajat kertovat hänestä tarinoita, jotka eivät muistuta pelkkiä otteluraportteja. Ne muistuttavat rukouksia, rakkaudentunnustuksia. Javier-niminen vanhus kertoi kyynelsilmin, kuinka:
- Antony palautti uskon tunteeseen jalkapallossa
- hänen peliään katsotaan perheenä yhdessä, kuin sakralista hetkeä
- se tuo takaisin sen, mikä meinasimme unohtaa – toivon
Kohti kohtaloa
Antonyn mahdollinen jääminen Betisiin ei olisi vain siirto. Se olisi kuin paluu kotiin paikassa, johon ei ole syntynyt, mutta johon kuuluu. Harvinaislaatuista on, että pelaaja löytää sielulleen kodin näin nopeasti – ja vielä harvinaisempaa, että se koti vastaa takaisin täydessä mittakaavassa: pelaajana, ikonina, symbolina.
Ja kaikki tämä tapahtuu hetkellä, jolloin Betis taistelee paikasta Konferenssiliigan finaaliin. Kuvitellaanpa: Sevilla, kevätyö, legendaarinen stadion, nostalgiaa Joaquinista Canalesiin – ja nyt sieltä löytyy Antony. Pelaaja, jonka ei pitänyt enää kukoistaa, mutta joka nousi kuin feeniks tuhkan keskeltä ja kantoi toivon kuin Nooa pelasti eläinparit arkkiinsa.
Sydän Sevillassa
Manchester United epäilemättä haluaisi hänet takaisin. Mutta nyt pelaajassa asuu toinen tahto. Hänen vartalonsa ehkä kuuluu Old Traffordille, mutta hänen sydämensä sykkii Guadalquivir-joen tahdissa.
Futisromantikot tietävät: jo pelkkä toivo tällaisen matkan jatkumisesta on voitto. Ja jos meille annetaan vielä vuosi lisää – tai kolme, ehkä koko ura – voimme sanoa eläneemme hetken, emmekä vain katsoneet peliä.
Kuten runoilija Federico García Lorca kerran kirjoitti:
”Me elämme, jotta voisimme sanoa: ’Katsoin valoa, enkä pelännyt varjoa, sillä sen takana oli liekki.’”
Antony on tuo liekki. Ja Sevillassa, nyt, sydän puhuu. Vahvasti. Loputtomasti. Kun hän kolkuttaa Betisin oveen, hän ei tuo vain taitoa – hän tuo myyttisen lupauksen jalkapallon kauneudesta.
Ja me olemme valmiita uskomaan.