Kieran Tierneyn tunteikas jäähyväismaali Arsenalissa jää historiaan
Lontoossa, siinä samassa kaupungissa jossa keisarit ennen tallustelivat gladiaattoreina Wembleyn kivikehissä ja jossa jokainen auringonsäde tuntuu syttyvän stadionien kattojen yllä, kaartui sunnuntai-illan taivas hiljalleen rubiininpunaiseksi. Kentällä, Emiratesin kivisydämessä, pelattiin Valioliiga-kauden viimeinen sävel. Se ei ollut pelkkä ottelu. Se oli epilogi. Elegia. Hyvästijättö.
Kieran Tierney, Skotlannin ylpeys ja Arsenalin hiljainen kulmakivi, puki ylleen punavalkoisen paidan viimeistä kertaa – mutta hän ei poistunut näyttämöltä hiljaa. Ei, hän valitsi toisin. Hän iski. Hän teki sen, minkä jokainen romantiikkaan taipuvainen kannattaja olisi käsikirjoittanut: maalin. Viimeisessä ottelussaan. Viimeisessä hetkessään Tykkimiehenä.
Se kaikki tapahtui Southamptonia vastaan, ottelussa joka muuten olisi voinut upota satojen muiden joukkoon. Mutta yksi hetki riittää muuttamaan pelin tarinaksi.
Heijastus sankarin hahmosta
Tierney ei ole pelkkä vasen puolustaja. Hän on kiskoilla liikkuva taistelija, hahmo kuin skandinaavisesta saagasta, jonka runot lausutaan leirinuotiolla kaukana idän sumuisista kaupungeista. Hänen kasvonsa eivät ole muotokuvan kauniit, vaan rosoiset, urheilijan tylsyttämät, silti täynnä sinnikkyyttä, joka on kudottu Glasgow’n kaduilla ja Celticin vihreissä maisemissa.
Hetki, joka jäi pysyväksi
Ottelua oli pelattu 40. minuutilla, kun jännite Emiratesin ilmassaa kiristäviä takalankoja pitkin purkautui kuin Odinin salama. Ben White, tuo kulmikkaasti sulava puolustuslinjan arkkitehti, siirsi pallon matalana keskityksenä maalille. Southamptonin puolustus leijui hämmentyneenä, mutta yksi mies näki tilaisuuden. Tierney iski – täydellisellä ajoituksella, yhdellä kosketuksella, sydämenlyönnillä. Kun pallo painui verkkoon, stadion kohahti. Ei riehuen, vaan liikuttuneena. Se oli sekoitus iloa ja menetyksen tuskaa.
Se ei ollut pelkästään maali. Se oli leima jäljelle jääneeseen pergamenttiin. Kirjoitus kiveen.
Artetan lämmin kiitos
Sivurajalla Mikel Arteta taputti käsiään ja hymyili – mutta hymy ei peittänyt hänen silmiensä kosteutta. Valmentaja, joka oli nähnyt tämän matkan alusta saakka, tiesi, miten paljon tämä hetki merkitsi.
”Hän sanoi ennen ottelua: ’Tänään minä teen maalin viimeisessä Arsenal-ottelussani’ – ja hän teki sen. Se kertoo kaiken siitä, kuka hän on.”
Arteta jatkoi:
”Seuran ovet ovat hänelle aina avoinna.”
Nämä sanat kuvastivat kannattajien tunteita: vaikka Tierney lähtee, hän ei ole koskaan todella poissa.
Paluu alkuun – paluu kotiin
Tulevaisuus kutsuu Skotlannissa. Tierneyn seuraava askel on paluu kotiin, Celticiin – seuraan, jossa hänen uransa todella syttyi. Legendojen tapaan hän palaa lähtöpaikkaansa. Ei paetakseen, vaan päättääkseen kierroksen.
Tierneyn aika Arsenalissa ei ollut helppo. Loukkaantumiset varjostivat hetkiä, roolit vaihtelivat. Silti hän pysyi sinnikkäänä:
- Hän oli aina valmis taistelemaan
- Hän pelasi sydämellään
- Hän teki töitä joukkueensa eteen
Vaikka hänen maalimääränsä jäivät vähäisiksi – edellinen osuma oli lähes kolme ja puoli vuotta sitten – juuri tämä Southamptonia vastaan tehty maali jää mieleen. Se kiteyttää jalkapallon kauneimman puolen: hetken, jolloin merkityksettömät numerot väistyvät tunteiden tieltä.
Sydän joka jää Emiratesille
Siinä hetkessä, siinä yhdessä maalissa, kiteytyi kaikki, mitä fanit haluavat nähdä:
- Luojaaliuden palkinto
- Kunnian todiste
- Kyyneleen hiljaisen liikkeen kaulahuivin takana
Kieran Tierney ei ollut ehkä suurin tähti, mutta hän oli seuran sielu. Hän oli tuuli Thamesin yllä, sateen kestävä, hukkumaton vene jalkapallomyrskyissä.
Laulu, joka ei sammu
Vuosien päästä hän palaa – ehkä juhannuksen yönä, ehkä vierasjoukkueen paidassa. Ja kun hänen jalkansa taas koskettavat niitä nurmia, joilla kerran taisteli, ei kukaan kysy tilastoja. Vain sydämet lyövät – ja laulavat.
Kieran Tierney. Tykkimies viimeiseen nuoleen saakka. Palaa hyvin – mutta älä koskaan unohda. Me emme unohda sinua.