Huuhkajille katkera tasapeli Vilnassa – Voitto karkasi käsistä

Jalkapallo on laji, joka rakastaa draamaa – se punoo unelmia silkistä ja repii ne riekaleiksi armottomassa tuulessa. Maanantai-iltana Vilnan illassa nähtiin tämä tragedian kaari kaikessa julmuudessaan. Suomen Huuhkajat, tuo pohjoinen soturilauma, nousi kahden maalin johtoon, vain kadottaakseen voittonsa kuin hiekka sormien lomasta. Liettua oli se myrsky, joka lopulta hukutti suomalaiset haaveet täydestä pistepotista. Loppulukemat 2–2 jättivät kentälle pettymystä, mutta myös oppeja, jotka repivät esiin joukkueen sielun.

Kaksi maalia, yksi toivo – mutta kohtalo puuttui peliin

Ottelu ehti vanheta vain vartin, kun Suomi johti jo kahdella maalilla. Se oli kaunista, kuin runo, jossa jokainen säe osui täydellisesti paikoilleen. Ensimmäinen maali syntyi nopeasta vastahyökkäyksestä – Juha Pirisen pitkä avaava syöttö leikkasi Liettuan puolustuksen halki, ja Teemu Pukki, tuo suomalaisen jalkapallon ikoninen harmaahapsi, iski armotta pallon verkkoon. Se oli hetki, joka sytytti Sinivalkoisten kannattajat uuteen uskoon.

Kun vain muutamia minuutteja myöhemmin Robin Lod tälläsi pallon alakulmaan Liettuan puolustuksen virheen seurauksena, näytti Suomi marssivan vastustamattomasti kohti voittoa. Stadionin kaikuessa liettualaisten pettyneistä huokauksista, oli suomalaisleirissä jo aistittavissa voiton tuoksu. Mutta kuten jokainen kreikkalaisen tragedian sankari tietää – hetki, jolloin tunnet itsesi voittamattomaksi, on usein hetki, jolloin kohtalo kiristää otettaan saaliistaan.

Liettua ei suostunut kuolemiseen

Jalkapallo on peli, jossa pelkkä paremmuus ei aina takaa voittoa. Se on taistelua, jossa asenne ja tahto voivat kääntää vuortenkin suunnan. Liettualaiset, loukattuina ja uhmakkaina, eivät suostuneet antautumaan. He olivat kuin antiikin ajan sotilaat, jotka eivät välitä vihollisen ylivoimasta. He iskivät takaisin – ensin vapaapotkusta, sitten kaaoksen seurauksena kulmapotkusta.

58. minuutin kohdalla eräs ilta muuttui toiseksi. Dovydas Česnauskis, Liettuan sankari, vapautti järisyttävän laukauksen rangaistusalueen rajan takaa suoraan yläkulmaan. Se oli laukaus, joka pysäytti ajan, jäädytti sinivalkoiset hengitykset ja jätti Suomen puolustuksen kauhunsekaiseksi. Helmareiden unelmista oli yhtäkkiä tullut painajaisia.

Kun 77. minuutilla Liettua puski pallon kulmapotkusta sisään, oli Suomi täysin polvillaan. Kaksimaalisesta johdosta kadonneeksi joukkueeksi – hetkeen, jolloin kaikki tuntuu lipsuvan käsistä kuin sumuinen unikuva.

Jacob Friis: ”Esitys oli hyvä, mutta tulos ei” – Onko se tarpeeksi?

Ottelun jälkeisessä haastattelussa Suomen päävalmentaja Jacob Friis yritti pysyä tyynenä. Hän puhui järjen äänellä, analysoi suojattiensa suoritusta ja jakoi lohduttavia sanoja joukkueelleen.

”Olen pettynyt. Mielestäni pelasimme hyvän pelin. Teimme monia asioita oikein. Jalkapallo on kuitenkin tällaista. Liettua teki upean maalin. Joukkueen on pidettävä pää pystyssä, koska pelaajat tekivät todella hyvää työtä kentällä,” Friis totesi Ylelle.

Mutta hyvä esitys ilman voittoa on kuin maalaus ilman värejä, kuin laulu ilman säveliä. Pistemäärää ei määritä se, kuinka kauniisti peliä hallitset – sen määrää maalit, ne raakana realiteettina sykkivät numerot tulostaululla.

Mistä tämä opetus pitää muistaa?

Kaikki Huuhkajat-joukkueen kannattajat tietävät, miltä tuntuu pettymys. Se ei ole uusi tunne, ei ainutkertainen kokemus. Mutta juuri näissä hetkissä piilee tulevaisuus – kuinka Suomi nousee tästä? Pystyykö Friisin ryhmä kääntämään opikseen tämän illan opit ja jalostamaan siitä voittamisen kulttuuria?

Liettua tarjosi Suomi-jalkapallolle peilin, johon on pakko katsoa:

• Johtoaseman pitäminen
• Mentaalinen kovuus
• Kyky sulkea peli

Nämä eivät ole vain teoriaa, vaan niitä hetkiä, jotka erottavat voittajat niistä, jotka vain lähestyvät voittoa.

Tähtitaivas Suomen yllä – mutta polku on vielä pitkä

Yksi piste on parempi kuin ei mitään. Mutta kaipaus voittoon jää vavahduttamaan sydämiä. Tämä oli kehityksen askel, mutta ei vielä määränpää. Vilnan yö jätti Huuhkajat harhailemaan voittajahaaveiden ja pettymysten välimaastoon – mutta vielä koittaa se päivä, kun tämä joukkue seisoo vahvana, oppineena ja valmiina kohtaamaan jalkapallon armottoman mutta rakastettavan maailman.

Ja kun se päivä koittaa, silloin kukaan ei vie voittoa käsistämme.