Jude Bellingham ja Thomas Tuchel Englannin menestyksen avaimina

Aurinko painui hiljalleen Lontoon ylle, kun St. George’s Parkin harjoituskentällä kaikuivat raskaat askeleet ja kiivaat käskyt. Englannin uusi päävalmentaja Thomas Tuchel oli ottanut joukkueensa haltuun sotapäällikön päättäväisyydellä ja renessanssitaiteilijan tarkkuudella. Hänen intensiivinen katseensa oli nyt nauliutunut yhteen mieheen – Real Madridin tähtipelaajaan, 21-vuotiaaseen Jude Bellinghamiin – mieheen, jota pidettiin jo nyt Englannin jalkapallon kruununperijänä.

Mutta kuten jokaisessa suurten sankareiden tarinassa, tie täydellisyyteen ei ollut tasainen.

Nuori keisari, jonka intohimo leiskuu kuin roihuava liekki

Bellingham, tuo Birminghamin ylpeys, ehti jo teini-ikäisenä murtautua maailman huipulle. Hän oli noussut Dortmundin riveistä Madridin aristokratiaan ja valloittanut Espanjan kentät kuin moderni gladiaattori Colosseumilla. Mutta kun jalkapalloilu on enemmän kuin yksittäisiä hetkiä – kun se on suurempi kertomus, strateginen mestariteos – tarvitaan taitoa paitsi sytyttää liekki, myös hallita sen voimaa.

Ja siinä piili Tuchelin sanoman ydin.

Saksalaisvalmentaja ei epäillyt hetkeäkään Bellinghamin rajoittamatonta kunnianhimoa tai halua voittaa jokainen kaksinkamppailu, juosta jokainen metri, vaikuttaa jokaisessa hetkessä. Mutta juuri siinä piili myös hänen viestinsä varoitus: kuningas, joka ratsastaa alati täydessä laukassa, väsyttää lopulta ratsunsa ennen aikojaan.

– Hän on aina valmis antamaan kaikkensa, mutta meidän on autettava häntä, jotta hän voi pelata kokonaisuuden osana säästeliäämmin ja vaikuttaa silti yhtä paljon peliin – tai jopa enemmän, Tuchel arvioi haastattelussaan.

On paradoksaalista, että joskus vähemmän on enemmän. Että joskus suurimmat mestarit eivät ole niitä, jotka yrittävät voittaa yksin, vaan niitä, jotka saavat koko joukkueen tanssimaan saman nuotin tahdissa.

Kurinalaisuuden taide ja jalkapallon strateginen symfonia

Tuchel ei vaatinut Bellinghamilta kylmyyttä, eikä hän halunnut murskata tämän luonnollista liekkiä. Päinvastoin – hän tahtoi jalostaa siitä hyödyllisemmän voiman, kuin miekan, joka on teroitettu viimeiseen teräänsä.

Englantiin saapuessaan hän tiesi ottavansa harteilleen valtavan haasteen – maan, joka oli täynnä lahjakkuutta, mutta joka kaipasi mestarinsa. Hän tunnisti Bellinghamin potentiaalin ja halusi rakentaa hänen ympärilleen yhden maailman vaarallisimmista keskikentistä. Mutta tie siihen kulki Robert Frostin kuuluisan runon mukaisesti: se kulki vaikeimman, vähemmän tallatun polun kautta.

Tuchel halusi Bellinghamin jäädyttävän hetkeksi verensä kuohunnan, säästävän latausta ratkaiseviin hetkiin, ja ennen kaikkea pelaavan joukkuepelin symfoniassa kurinalaisesti, kunnioittaen yhtenäistä rytmiä.

– Meidän on varmistettava, että avainpelaajamme puhaltavat yhteen hiileen, pelaavat samassa rytmissä ja auttavat toisiaan, hän totesi, kuin kapellimestari orkesterinsa edessä.

Tunnekuohu ja tasapaino – Bellinghamin suurin taistelu

Mutta suurimmatkin taistelut eivät aina käydä jaloilla. Ne käydään mielessä.

Bellinghamin intohimo on hänen vahvin aseensa, mutta toisinaan heikkous, joka on kostautunut Espanjan kentillä. Hän on pelaaja, joka elää joka sekunnin peliä; miekkailija, joka ei pelkää katsoa vastustajaansa suoraan silmiin – mutta joskus tämä tunnekuohu on saanut hänet ajautumaan tarpeettomiin sanaharkkoihin tuomareiden kanssa.

Tuchel näki tämän. Hän ei halunnut tukahduttaa paloa, mutta hän halusi antaa sille suuntaa.

– Hän rakastaa jutella tuomarille ja avustaville. Hän on todella tunteellinen pelaaja, ja hänestä näkee, että hän vihaa häviämistä. Hän ilmaisee itseään. Hänestä näkee nälän ja intohimon voittaa, Tuchel kuvaili – ja hänen äänensävynsä kertoi, että juuri intohimo oli syy, miksi hän uskoi Bellinghamin voivan kehittyä mestariksi.

Pesemme kaikki joskus käsiämme kohtalolla, mutta todelliset mestarit eivät odota, että maailma muovaa heidät valmiiksi. He valitsevat kovan työn, hiovat itseään paremmiksi, opettelevat hallitsemaan sisällään riehuvaa myrskyä – ja sitten, vasta sitten, astuvat esiin kuninkaina.

Matka, joka vasta alkaa

Tuchel ja Bellingham. Valaistunut mestari ja raaka timantti. Yksi kokeneen näkemyksen ja toisen nuoren, paloisen rohkeuden yhdistelmä.

Mikäli kansallisen historian kannalta suurin päämäärä – MM-kulta – halutaan saavuttaa, Bellinghamin on otettava seuraava askel. Hän on jo nyt Englannin johtohahmo, mutta joidenkin sankarit saavuttavat tarinoidensa huipun jo nuorena, toiset vasta kypsymisen myötä.

Kun Englanti jatkaa karsintojaan, jokainen katse kääntyy tähän kahteen hahmoon. Nuorukaiseen, joka voi tulla kansallissankarikseen, ja mestariin, joka yrittää muokata hänet parhaaksi versioksi itsestään.

Ja kuten jokaisessa hyvässä tarinassa – se, mitä tapahtuu seuraavaksi, on yhtä kiehtovaa kuin itse matkan alku.