Tottenhamin kapteeni Son HeungMin sivussa kentiltä joukkueen toivo koetuksella

Valo loisti kirkkaana, mutta se ei enää osunut tuttuun hahmoon. Kun Tottenham Hotspur kipusi kentälle ilman omaa Odysseustaan, ilman sitä silmää joka näkee ratkaisevat hetket, ilman säihkettä joka poimii pallot kuin tähtiä öiseltä taivaalta – silloin White Hart Lanen ylle laskeutui hiljainen suru kuin viimeinen lehti tammikuun oksalta.

Son Heung-Min, Tottenhamin kapteeni, eteläkorealainen sotalintu, joka on taistellut vuosia englantilaisen jalkapallon kiivaassa uunissa, oli taas poissa. Häntä ei nähty viime viikon Wolves-ottelussa. Häntä ei nähty Eurooppa-liigan puolivälierävoitossa Eintracht Frankfurtia vastaan. Ja nyt – kuten Tottenhamin valmentaja Ange Postecoglou antoi lehdistölle melankolisen tunnustuksensa – häntä ei tulla näkemään myöskään tulevassa Nottingham Forest -ottelussa.

Ei ole helppoa puhua pelaajasta, joka ei ole vain strateginen ase vaan osa sielua. Son ei ole vain hyökkääjä, joka tekee maaleja tai jakaa syöttöjä, vaikka 43 ottelussa tehdyt 11 osumaa ja 12 maalisyöttöä sen kyllä kertovat: hän tuo tulosta. Mutta mitä numerot eivät kykene tavoittamaan, ovat ne hiljaiset hetket, jolloin hänen silmänsä havaitsevat liikkeen ennen kuin vastustaja ehtii edes ajatella liikkua. Ne ovat hetkiä, jolloin hän muuttuu ei vain jalkapalloilijaksi, vaan tarinankertojaksi nurmella – runoilijaksi, joka kirjoittaa loistonsa jaloillaan.

Mutta nyt tuo kynä tuntuu poikki. ”Hänellä on ollut jalkavaivaa jo jonkin aikaa”, Postecoglou vakuutti toimittajille, ääni vähintäänkin yhtä väsynyt kuin fanien sydämet. ”Siinä mentiin nyt siihen vaiheeseen, ettei se parantunut, vaan meni huonommaksi.” Lausunto, jossa ei ollut epäselvyyttä – ainoastaan haikeutta.

Haavoittuvuus sankarin silmin

Niin kuin Troijan hectorin hevonen, jalkapallon kenttä voi olla petollinen. Se houkuttelee rohkeimmat esiintymään korskeimmin, mutta rankaisee heitä, jotka polttavat itsensä loppuun valon kirkkaassa kilossa. Son on taistellut viime vuodet kuin moderni Beowulf – raivolla, herkkyydellä, tinkimättömällä intohimolla.

• Hän on juossut, silloin kun muut vielä miettivät lähtöä.
• Hän on pelastanut pelejä, silloin kun toivo oli sammumassa.
• Hän on upottanut sydämensä kenttään – kerta toisensa jälkeen.

Mutta mitä tapahtuu, kun tuo liekki itse tarvitsee suojelua?

Taktisesta ongelmasta moraaliseksi kriisiksi

Tottenham on sarjataulukossa tippumassa pelottavaan epävarmuuteen. 16. sija tällä hetkellä ei ole tulos, joka kunnioittaa seuran historiaa tai kunnianhimoa. Joukkueella on ollut ailahtelevaa otetta kentällä, ja ilman Sonin johtajuutta, ryhtiä ja nenää maalipaikoille, heidän hyökkäyspelinsä on kuin laiva ilman kapteenia – ajelehtiva, eksyksissä, vailla suuntaa.

Ja juuri tässä kohtaa Sonin poissaolo ei ole vain taktinen huoli – se on moraalinen shokki joukkueelle.

Valmentajan ristiriitaiset sanat

Sota käy lohikäärmeen tavoin, ja tällainen sota on jalkapallo ilman tähtiään. Postecoglou näyttää yhä päättäväiseltä, mutta hänen sanansa paljastavat enemmän kuin pinnalta näyttää. Hänen äänensä sävyissä on epävarmuutta, kuin kenraalin, joka on menettänyt tärkeimmän komentajansa keskellä taistelua.

”En ole oikein varma… lepo on yhtä tärkeää kuin kaikki muukin.”

Eivät nuo ole lauseita, joita kuultaisiin mieheltä, joka uskoo nopeaan paluuseen. Ne ovat lauseita, joita kuulee silloin, kun todellisuus pakottaa kumartamaan universumin kylmän logiikan edessä – silloin kun keho ottaa vallan mielen yli.

Kun musiikki hiljenee

Kauden varrelta Sonin nousu tilastojen keulille ei tullut tyhjästä. Hän teki työtä, joka ei näkynyt aina HIGHLIGHTS-koosteissa mutta tuntui pelaajien katseissa. Hänen liikkeensä kentällä oli kuin säveltäjän viimeinen tahti – täydellinen, nopea, eikä koskaan turha.

Hän soitti pallolla harmonian, jonka rytmissä koko White Hart Lane tanssi. Nyt tuo musiikki on tauolla.

Ja fanien sydämissä kaikuu hiljaisuus kuin kiteinen ilma ennen myrskyä: mitä tapahtuu Tottenhamille ilman Sonia?

Siemen toivolle

Jos futisjumalat ovat joskus julmia – kuten ne usein ovat – he myös toisinaan antavat meille toivon siemenen.

1. Ehkä lepo tuo parantumisen.
2. Ehkä uusi liekki syttyy Tottenhamin sisällä.
3. Kenties Richarlison löytää tulen, tai nuori Brennan Johnson pyrähtää siivilleen.

Mutta toistaiseksi – tämä on tarina, jossa odotetaan uuden luvun alkua, vaikka vanha sankari on hetkeksi poissa.

Sankaritarinan viive

Son Heung-Min – pelaaja, joka ei ainoastaan johda, vaan inspiroi. Tottenham tarvitsee häntä. Valioliiga kaipaa häntä. Ja jalkapallo rukoilee nopeaa paluuta.

Mutta joskus, kuten kaikissa sankaritarinoissa, sankarin on ensin tyhjennettävä malja kärsimyksen ja levon katkeraa viiniä, jotta hän voi palata. Ja kun hän palaa – kuten uskomme hänen tekevän – silloin kenttä jälleen loistaa, ja peli löytää runonsa uudelleen.

Ja silloin tuo runo kantaa yhtä lainausta kaukaisesta ajasta, aina yhtä ajankohtaista:

”Ja vielä kerran hän nousee, ei haavoittumattomana, vaan voittamattomana.”

Tottenham, pidä toivo hengissä. Kapteenisi palaa vielä.