SJK jatkaa voittoputkeaan ja nousee Veikkausliigan kärkeen dramaattisessa illassa Seinäjoella

On kevään ilta, mutta Seinäjoen jalkapallostadionilla värähtelee jo kesän aalto – ei lämpönä, vaan jännityksen kipinöinä, jotka tanssivat ilman halki kuin salamat ennen ukkosta. AC Oulu saapui länteen meren tuulen tuivertamana, kuin Odysseuksen laiva karikkoon. Vastassa oli SJK, joukkue, jonka tarinaa kirjoitetaan nyt vähän joka puolella maata: neljä ottelua, neljä voittoa – ja nyt viides hamuamassa horisontista.

Mutta ennen kuin sarjataulukon huipulle kiivettiin, käytiin läpi illan koettelemus. Illan, joka tarjosi meille jälleen kerran sen, mitä jalkapallosta todella etsimme: toivoa, pettymystä ja katarsiksen kauniissa kaaoksessa nimeltä Veikkausliiga.

Kun aloituspotku pamahti ilmaan kuin rummunlyönti teatterin kulisseissa, harva olisi arvannut, että ensimmäisen veret seisauttavan iskun iskisi nimenomaan AC Oulu – tuo haavoittunut ratsu, joka ryömii läpi alkukauden tappioiden painamana. Sitten se hetki saapui: 22. peliminuutti ja Oulu iski. Vain kuin varjo menneestä itsestään alkukauden painostuksessa, nyt kirkkaana kuin kevätaurinko, topatut unelmat purkautuivat kentän ruoholle. Maali! Sinipaitojen kasvoilla tuuli hetken toivoa.

Silti, niin kuin klassisessa tragediassa, käänne on vääjäämätön. Sillä Seinäjoella on nyt jotain, mitä harva suomalaisjoukkue voi väittää omistavansa:

• Kollektiivinen usko, joka ei horju
• Yhteinen tahtotila
• Voittavan joukkueen identiteetti

SJK ei siis jäänyt lepäämään tappion varjoon. Ei, he nousivat. 38. minuutilla – kuin Herakles nostamassa taivaan kannen harteilleen – kentän kuninkaaksi nousi Tuco, tuo kamerunilainen gladiaattori, joka tasoitti ottelun niin raskaalla viimeistelyllä, että verkko soi vielä unissakin.

Tauolla tilanne oli 1-1. Mutta ilmapiiri oli sähköinen. Katsomossa istui faneja, joille SJK ei ole vain seura – se on identiteetti. Seinäjoen teräksinen sydän sykkii yhä rankemmalla tahdilla, sillä he tietävät: tämä kausi voi olla heidän.

Toisen puoliajan sankarit

Toinen puoliaika oli näytelmä, jossa AC Oulu etsi jalansijaa hiekassa, joka muuttui suoksi. 59. minuutilla SJK siirtyi johtoon. Tällä kertaa näyttämön pääroolissa oli jälleen Tuco. Syöttö linjojen väliin, puolustaja liukastuu kuin kohtalo itse olisi ojentanut kätensä, ja Tuco siirtää pallon ohi maalivahdin – hänestä tuli illan Prometheus, joka toi voiton tulet stadionin liekehtivään ytimeen.

AC Oulu horjui. Jokainen kenttäpelaaja näytti kulkevan hieman hitaammin, hieman alempana kuin aiemmin. Paino ei ollut vain fyysinen – se oli psyykkinen. Neljäs tappio – se riipivä ajatus, joka kutoo varjoja pelipaitojen alle.

Kun viimeinen naula lyötiin arkkuun 77. minuutilla, vei sen sisään Diego Rojas – chililäinen taiteilija, joka vaihtoi kanvaasin stadionin viheriöön. Maali. 3-1.

Sarjakärjen ylväs siluetti

SJK seisoi nyt yksin sarjakärjessä, kuin temppelivuoren huipulla, ja katseli alas kilpakumppaneitaan, jotka vielä etsivät omaa väyläänsä kauden sokkeloissa.

Pelin päätyttyä Seinäjoki huokaisi – ei helpotuksesta, vaan ylpeydestä. SJK ei ole enää pelkkä nousija tai kuusi vuotta sitten mestaruuden napannut muisto. Se on jälleen voimansa tunnossa oleva jättiläinen.

1. Neljä ottelua
2. Neljän voiton ketju
3. Yksin sarjakärjessä

Sen rinnalla KuPS, joka samana iltana kellisti saarelaiset 4–1-lukemin, jää kahden pisteen päähän, kuin Sisyfos kallioineen.

AC Oulun myrskyinen tie

Entä sitten AC Oulu? Joukkue, jonka tarina ei vielä tänä keväänä kirjoitu voitoilla vaan oppimisen kivellä. Heillä – aivan kuten HJK:lla, toisella pisteettömällä – on edessään sisäinen matka. Se ei jää tilastoihin, mutta se näkyy jokaisen pelaajan katseessa, kun he astelevat pukukoppiin hiljaisuudessa, joka ei ole pelkkää häviön tuskaa, vaan myös toivoa muutoksesta.

Veikkausliigan alkukausi muistuttaa meitä siitä, että jalkapallo ei ole koskaan vain peli. Se on kalevalainen eepos, jossa jokainen peli on uusi runo. Viime yönä kirjoitettiin Seinäjoen runo: siitä, miten usko itseensä voi ylittää kylmän alun, siitä, miten joukkuetta ei mittaa sen hetken kulta vaan ketju, joka syntyy yhteisestä tahtotilasta.

Tänään SJK on kuningas. Huomenna jokin muu voi nousta. Mutta juuri tässä hetkessä – tässä huutojen, maalien ja hiljaisten katseiden ristitulessa – muistamme, miksi rakastamme tätä lajia. Koska jalkapallo on elämää tiivistetyssä muodossa: kaunista, julmaa, ja aina uudelleen alkavaa.

SJK, teräksen kaupunki – eläköön hetkesi!
AC Oulu, myrskyn poika – vielä koittaa sinun aamusi.

Kaisa Väinämöinen | Dramaturgin sydämellä, kenttien kynällä
Sielukkaasti suomalaisesta jalkapallosta
Tilaa Viikottaiset Legendat -kirjeeni sähköpostiisi ja sukella tarinoiden taustalle.