Martín Zubimendi risteyksessä – jatkaako Real Sociedadissa vai siirtyykö Arsenaliin

Illan taivas on hauras ja liikkumaton, aivan kuin hengitystä pidättelevä kansakunta odottaisi kohtalon hetkeä. San Sebastiánin Atlantin puhkoma rannikko on nähnyt monia meren tyrskyjä, mutta nyt siellä kuohuu toinen myrsky – ei vedestä vaan sydämistä. Se kantaa nimeä Martín Zubimendi.

Tämä hiljainen kapellimestari, keskikentän näkymätön komentoääni, on San Sebastiánin synnyttämä. Real Sociedadin oma poika, joka nousi A-maajoukkueeseen, ei koskaan antautunut eurooppalaisille houkutuksille. Ei silloin, kun Bayern München lähetti lähettiläitään. Eikä silloin, kun Liverpoolin punaista valoa vilkuteltiin horisontissa.

Mutta nyt kulissit natisevat. Näyttämölle on astunut Arsenal. Ja heidän kätensä pitelevät kolmikantaista sauvaa:

• urheilullinen projekti
• henkilökohtainen sopimus
• 60 miljoonan euron ulosostopykälä

Ulosostopykälä – tuo modernin jalkapallon Troijan hevonen, jonka sisällä on enemmän rahaa kuin lojaliteettia, enemmän mahdollisuuksia kuin juurtuneisuutta.

Real Sociedadin puheenjohtaja Jokin Aperribay ei kuitenkaan tahdo jäädä katsomaan, kun hänen marttyyrinsä uhrataan Lontoon nurmille kuin Hector Ilion porttien ulkopuolelle. Hänen äänensä, kun se kaikuu Copen radiolähetyksessä läpi kylmän tuulen, on sekoitus isällistä toivoa ja melankoliaa:

”Sanoin Martínille, että mieti asiaa rauhassa, kun lähdet maajoukkueen mukaan. Haluaisimme pitää hänet joukkueessamme.”

Nämä sanat eivät ole neuvottelua – ne ovat rukous. Ja rukouksessa ei ole lupauksia, vain hiljaista uskoa.

Runon ja rytmin mies

Jalkapallo ei ole vain peli – se on runo, joka kirjoitetaan hiekkaan ja pyyhitään verellä, hiellellä ja päätöksenteon murusilla. Martín Zubimendi seisoo nyt tämän runon keskellä, kuten antiikin sankarit, joiden piti valita itsekkyyden tiellä ja kunnian polulla.

Arsenalin kiinnostus ei ole sattumaa. Lontoolaisseura etsii yhtä palaa lisää palapeliinsä, jonka reunat ovat jo Gabriel Jesusin, Declan Ricen ja Bukayo Sakan veistämät. He näkevät Zubimendissa sen, mitä vain herkimmät silmät voivat erottaa ruuhkaisella kentällä – rytmin.

Hän ei ole villi helmi, hän on metronomi. Jalkapalloilija, joka ei huuda mutta kuiskaa rytmin; ei pelaa loistoa varten, vaan tasapainon.

Siirron paino ja mahdollisuus

Mutta siirtosumma, tuo kultaisten solkien painama keppi, asettaa Zubimendin täysin uudenlaiseen valokeilaan. Real Sociedad ei voi estää siirtoa, jos Arsenal päättää lunastaa hänen sopimuksensa. Ja raportit kertovat: Arsenal on valmis.

Ehkä vielä enemmän kuin valmis – he ovat odottaneet, rakentaneet ja valmistaneet. He eivät halua vain kilpailla, vaan valloittaa. Ja Mikel Artetan Barcelona-koulinnon silmissä Zubimendi sopii täydellisesti. Tämä ei ole vain pelaajahankinta – tämä on identiteetin laajennus.

Mutta mitä tekee mies, joka on rakentanut itsensä tyhjyydestä täyteen uskollisuuteen? Joka on pitänyt ystäviään pelikentän rinnalla sen sijaan, että olisi vaihtanut heidät merkkilaukkujen kantajiin? Sellainen mies ei tee päätöksiä kevyin sydämin. Eikä Zubimendi tee.

Uskollisuuden juuret

Palataan tuokioksi siihen hetkeen, kun Zubimendi ensi kertaa pukeutui Real Sociedadin edustusasuun. Tuolloin kenttä ei ollut betonoitu varmuuksilla tai suurilla miljoonilla – se oli vielä kesyttämätön tarina, joka kukoisti jokaisesta syötöstä, jokaisesta katkosta.

Hän ei pelannut maailmalle, vaan Guipuzcoalle. Hän ei pelannut itselleen, vaan kansalleen.

Kuka kieltäytyy Bayern Münchenistä? Kuka sanoo EI Liverpoolin kutsulle? Kuka poimii uskollisuuden, kun tarjolla olisi kaikki mitä jalkapalloilija voi unelmoida?

Nyt tuo sama mies seisoo valinnan kynnyksellä, jossa hänen jokainen askeleensa mitataan painavammalla vaakakupilla kuin koskaan aiemmin. Espanja odottaa vastausta. Englanti toivoo sitä. Ja San Sebastián rukoilee.

Valinnan symboli

Zubimendin päätös ei määritä vain hänen tulevaisuuttaan. Se kertoo urheilun syvimmästä olemuksesta tässä ajassa. Se viestii siitä, mitä merkitsee jäädä – ja mitä maksaa lähteä.

Se on kertoelma sukupolvesta, joka vielä haluaa ajatella pidempään kuin sulkea matkapuhelimen näytön.

Kunhan myrsky laantuu ja Atlantin aallot lyövät jälleen tasaisina rantaan, vasta silloin tiedämme, valitsiko Martín Zubimendi uskollisuuden vai siiveniskun – jäikö hän tähdeksi, joka pysyy yhdessä kohdin taivasta, vai lähtikö hän lentoon auringon perään, joka saattaa vielä polttaa.

Mutta juuri nyt – juuri tässä hetkessä – hän on vielä San Sebastiánin poika.

Ja se tekee hänestä enemmän kuin jalkapalloilijan. Se tekee hänestä symbolin.

Kaisa Ojanperä
Urheilun tarinankertoja, myyttien metsästäjä
29. toukokuuta 2025