Adrian Mutun Tarina: Lupausten, Paineiden ja Lankeemuksen Kova Kierre
Lontoo, syksy 2004. Stamford Bridgen loisteen alla kytee jotain synkkää. Kenties nopeus, luovuus ja voittajan katse eivät yksin riitä, kun elämä muuttuu hetkessä nuorukaisen unelmasta labyrintiksi, johon eksyy jopa kaikkein lahjakkain. Adrian Mutu oli maailmaan singahtanut tähti, mutta hänen liekkinsä sammui ennen aikojaan – kokaiinin, virhearvioiden ja yksinäisyyden myrskyävillä aalloilla.
Romanian poika, jonka jalat tanssivat kentällä kuin antiikin ajan sankarit, oli kohdannut oman tragediansa näytöksen. Ja tämä tragedia kirjoitettiin synkkänä, särkyneenä ja peruuttamattomana.
Nousu tähtien joukkoon
Adrian Mutu saapui Chelseaan vuonna 2003 suurin odotuksin. Hän oli kiitänyt Euroopan kentillä kuin myrskytuuli, tehnyt maaleja Parmassa ja vakuuttanut jalkapallomaailman omistavansa kaiken sen, mikä tarvitaan legendaksi tulemiseen. Chelsean venäläinen oligarkkiympäristö, Roman Abramovitšin suuruudenajatuksen siivittämänä, houkutteli Mutun kirkkaaseen siniseen. Se oli matka, josta oli määrä kirjoittaa voiton sävelessä.
Kausi 2003–2004 alkoi loistokkaasti. Mutu säkenöi heti ensimmäisissä otteluissaan, iski maaleja ja sai Stamford Bridgen yleisön rakastamaan hänen taitoaan. Hänen liikkeensä olivat pehmeitä kuin tanssi, hänen viimeistelynsä kylmääviä kuin mestareiden historiaan kirjoitetut hetket. Kaikki vaikutti hetken täydelliseltä.
Mutta voitonhuuma voi olla myös petollinen. Nuorukaisen sydämeen kätkeytyi muutakin kuin jalkapalloa – eristäytyminen, paineet ja menneisyyden haamut alkoivat nakertaa hänen mieltään.
Mourinhon saapuminen ja kaaoksen ensimerkkejä
Kaikki muuttui, kun José Mourinho otti Chelsean komentoonsa kesällä 2004. Portugalilainen oli mies, joka vaati pelaajistaan täydellisyyttä – ei vain kentällä, vaan myös sen ulkopuolella. Hänen silmänsä havaitsivat nopeasti Mutun epävakauden. Oli huhuja juhlimisesta, levottomista öistä ja hetkistä, joista kukaan ei oikein ollut selvillä.
Mourinho pudotti Mutun penkille. Nuorukainen, joka oli kerran ollut Chelsean terävimmän kärjen kiistaton tähti, joutui peliajan ulkopuolelle. Tämä ajoi hänet nurkkaan, missä epätoivo alkoi synnyttää tuhoisia päätöksiä. Yksinäisyys ja epävarmuus kaartoivat hänen ylleen kuin kohtalon varjot.
Ja sitten, syyskuussa 2004, tuli se hetki, josta ei ollut enää paluuta.
Huumekäry ja romahdus
Kun uutinen rikkoi ilmatilan, se levisi kuin repeytyvän taivaan myrsky. Adrian Mutu antoi positiivisen doping-näytteen – kokaiinia. Chelseassa ei ollut sijaa sellaisille rikkomuksille. Seuralla oli armoton linja, eikä edes Mutun lahjakkuus kyennyt pelastamaan häntä.
- Seitsemän kuukauden pelikielto.
- Potkut Chelseasta.
- Häpeän ja pettymyksen paino.
Hetket, joina koko maailma katsoi ja tuomitsi.
Mutu itse myöntää tänä päivänä virheensä. ”Urani huonoin päätös,” hän sanoo nyt, vuosikymmenien etäisyydeltä. Hän puhuu yksinäisyydestä, kaipuusta tulla kuulluksi, mutta ei yritä enää puolustautua. Hän tietää – ja on tiennyt jo kauan – että hetken väärä askel voi haudata kokonaisia unelmia.
Menetetty mahdollisuus – mitä jos?
Mutu sai uransa kasaan jossain määrin vielä Italian kentillä. Hän pelasi Juventuksessa, loisti Fiorentinassa ja jätti jälkensä Euroopan jalkapalloon – mutta jokainen tietää, että hänen potentiaalinsa olisi voinut riittää vielä pidemmälle. Hän oli ehdolla Ballon d’Orissa vuonna 2003. Hänet mainittiin samassa lauseessa Ronaldinhon ja Filippo Inzaghin kanssa.
Mutta historian kirjat eivät kirjoita mahdollisuuksia, vaan toteutuneita tarinoita. Ja Adrian Mutun tarina on ennen kaikkea suuri mitä jos.
- Mitä jos hän olisi pärjännyt Chelseassa?
- Mitä jos hän olisi pysynyt oikealla polulla?
- Puhuisimmeko hänestä nyt samassa mittakaavassa kuin Messi, Ronaldo tai muut lajin pyhimykset?
Vain tähdet taivaalla tietävät vastauksen.
Yksi asia on kuitenkin varma: Adrian Mutu oli pelaaja, joka sai maailman kuiskaamaan hänen nimeään. Ja vaikka hänen matkansa katkesi ennen aikojaan, hänen tarinansa elää ikuisesti – muistutuksena siitä, kuinka ohuet ovat menestyksen ja tuhon väliset rajat.