Ola Ainan kohtalokas loukkaantuminen kesken unelmakevään – Forestin nousu kohtaa inhimillisen koetuksen
Brittien ilta oli laskeutumassa hitaasti, kuin sumuverho Trent-joen yllä, kun Nottingham Forestin riveistä kuului pysäyttävä huuto – ei voiton, vaan tuskan. Se oli hetki, joka muutti ottelun tunnelman kuin ukkospilvi, joka purkaa jännitteensä kirkkauden keskelle. Oli 37. peliminuutti tuossa kevättalven ottelussa, jossa vihreäpaitaiset metsäläiset johtivat Manchester Unitedia vastaan – ja juuri silloin kaatui mies, joka ei ollut kaatunut koko kauden aikana: Ola Aina.
Ei vastustajan taklaus, ei raivoisa liukutaklaus, ei pienin hipaisu. Vain ruumis, joka ei kestänyt enää. Hän kaatui itsekseen kuin ukonilman iskemä tammi.
Aina, tuo nigerialainen soturi, on ollut kuluvalla kaudella kuin moderni versio skandinaavisista eepoksista – luotettava, tinkimätön, alati liikkeessä. Hän on noussut kuin myrskyn nostattama aalto kentällä kerta toisensa jälkeen, avannut portin hyökkäyksille ja sulkenut sen puolustuksilta.
- 30 ottelua kauden aikana
- Jokaiseen otteluun avauskokoonpanossa
- 2 tehtyä maalia
Mutta nyt, tässä kylmässä huhtikuisessa illassa, kenttä nielaisi hänet syliinsä aivan liian varhain.
Forestit olivat johtaneet ottelua 1–0, ja tunnelma City Groundilla oli sähköä täynnä – kuin kauan täydessä valmiustilassa olleen jousen laukeaminen. Ja sitten tuli tämä… hiljaisuus, joka kaikuisi stadionin rakenteissa. Riemun korvasi epäusko, pelko, kysymys: ”Mitä tapahtui?”
Nuno Espírito Santo ja epävarmuuden raskaus
Kun Forestin päävalmentaja Nuno Espírito Santo astui ottelun jälkeen median eteen, ei hänen äänessään ollut enää voiton karheaa rauhaa, vaan jotain syvempää – inhimillistä huolta.
”En voi sanoa paljoa. Se on aina suuri huolenaihe, kun pelaaja loukkaantuu ihan itsestään.”
Nämä sanat tuntuivat kuin märkä peitto liekkiin, joka hetki sitten paloi.
Ainan tilanne on tällä hetkellä hämärän peitossa. Se, mitä tiedämme, on tämä: hänet vietiin pois kentältä, kuviin, joita tuskin kukaan haluaa katsoa – ei lääkäri, ei valmentaja, ei fani. Kuvien jälkeen tiedämme enemmän. Mutta pelkäänpä, että jalkapallon runollisin rivitekijä on viety vähintään viikoiksi sivuun.
Kenttä ilman kapellimestaria
Jalkapallo tuottaa suuria hetkiä. Se kertoo sankareista ja joskus sankareiden kaatumisista. Ainan loukkaantuminen ei ole vain pelaajan menetys kentältä – se on kuin säveltäjä hiljenisi kesken sinfoniansa.
Hänen roolinsa Forestin kenttätaiteessa on ollut paitsi tekninen, myös psykologinen:
- Vakaa oikean laidan vartija
- Jatkuva moottori molempiin suuntiin
- Inspiraation lähde joukkueelle ja faneille
Tragedian klassinen kaari
Mutta ei, tämä ei ole muistokirjoitus. Tämä on väliaikainen kertomus lankeemuksesta. Antiikin tragedioissa sankari kohtaa väistämättömän kohtalonsa – ei siksi, että olisi heikko, vaan juuri siksi, että on rohjennut olla ihminen.
Aina kompastui kentällä, ei omaan virheeseensä, eikä vastustajaan, vaan siihen näkymättömään jumalaan nimeltä urheilun sattuma.
Ja kuinka ironista, että hänen sijaisensa, Alex Moreno, on tulevana lauantaina pelikelvoton emoseuraansa Aston Villaa vastaan. Kohtalo – jälleen kerran – sekoittaa pakkaa.
Forestin euro-unelma ja säröt sydämessä
Nottingham Forest on tällä hetkellä liigassa kolmantena – se on tarina, joka ansaitsisi kynttilänvalossa luetun kappaleen kirjallisuuteen.
- Manchester City – 68 pistettä
- Arsenal – 64 pistettä
- Nottingham Forest – 60 pistettä
Juuri nyt, kun Forest unelmoi paikoista Euroopan huipulla, yllättävä haavoittuvuus hiipii pukukopin nurkkiin. Eivät ne ole taktisia tai teknisiä haavoja – ne ovat ihmisen herkkyydestä syntyviä säröjä.
Jatko ilman sankaria?
Mitä seuraavaksi tapahtuu? Voittaako tahto ja kollektiivinen sielu yksilön poissaolon? Vai jääkö Ainan varjo leijumaan kentälle seuraaviin koitoksiin, muistuttaen yhdestä puuttuvasta palasesta?
On selvää, että tämä tarina ei pääty näin. Mehän tiedämme, että jalkapallo ei tunne loppuja – se vain siirtyy seuraavaan otteluun, uuteen huutoon, seuraavaan sydänsuruhun tai riemuun.
Lopuksi – hiljainen tieto
Mutta nyt kerron teille yhden pienen, lohduttoman kauniin tosiasian: joskus tärkeimmät hetket eivät ole niitä, joita juhlimme, vaan niitä, joita hiljennymme suremaan.
Tämä on yksi niistä.
Ja Ola Aina – jos kuulet tämän jossain siellä, kivun rajamailla, tietäen että kenttä on tauolla ilman sinua – tiedä, että kansa seisoo kanssasi. Ei pelaajana vain, vaan ihmisenä, joka kuljetti tarinaa eteenpäin niin pitkään, että siihen alkoi uskoa.
Tule takaisin. Tämä näytelmä ei ole valmis ilman sinua.