Hiljaisuuden sankarit Helmarit pelaavat sydämellä vailla parrasvaloja
Kun kevätaurinko vasta murtautuu esiin taivaanrannan takaa ja Helsingin kadut kantavat mukanaan hiljaista kylmyyttä, Suomen naisten jalkapallomaajoukkue, Helmarit, valmistautuu Kansojen liigan tärkeään otteluun. Otteluun, jota suuret valot eivät valaise. Siellä missä pitäisi kuulua kannustuslauluja, kuuluvuus jää puuttumaan – ei teknisesti, vaan tietoisesti.
Hiljainen protesti – raskas seuraus
Yle on päättänyt olla näyttämättä ottelua Helmareiden ja Valko-Venäjän välillä. Yhtiö linjaa päätöksensä eettisesti – se ei halua tarjota näkyvyyttä maalle, jota syytetään osallisuudesta Venäjän hyökkäyssotaan. Valinta on arvopohjainen protesti, mutta samalla se sulkee silmät niiltä, jotka eivät ole syyllisiä: pelaajilta, jotka ovat kentällä taistelemassa näkyvyydestä, kunnioituksesta ja oikeudesta tulla kuulluiksi.
Taistelu ilman ääntä
Kun kamppailu pelataan ilman kamerakuvia ja iltastudion analyysejä, mitä merkitys jää jäljelle? Paljon. Ottelu ei ole vain urheilua – se on kulttuurin peili, jossa kysytään: keitä me valitsemme näkyviksi? Kenelle tarjoamme alustan kertoa omat tarinansa?
Naisten jalkapallo on Suomessa pitkään jäänyt taka-alalle. Silti nämä pelaajat joka kerta astuvat kentälle kasvot kohti vastatuulta, pelissä yhtä paljon tunnetta, taitoa ja tahtoa kuin mieskollegoillaan.
- Emma Koivisto haastamassa laidalla
- Olga Ahtinen pysäyttämässä aikaa keskikentällä
- Natalia Kuikka nousemassa ilmaan – vaikka polvet ovat likaisina, sydän palaa
Symboliikan paino
Ylen valinta on ymmärrettävä – mutta sen vaikutukset ulottuvat syvälle. Kun näkyvyyttä ei tarjota, vahvistuu viesti: tämä ei ole katsomisen arvoista. Ja juuri tätä vastaan naisurheilu taistelee joka päivä.
Pelin sivuuttaminen ei poista tarvetta moraaliselle kannalle – mutta voisiko kannan esittää monitasoisemmin? Voisiko TV-lähetys kantaa mukanaan myös viestiä rauhasta, oikeudenmukaisuudesta ja siitä, ettei urheilun tarvitse olla mykkä moraalin edessä?
Ei vain peli – vaan mahdollisuus
Helmarit eivät pysähdy. He pelaavat illan ottelun – kello 18:00, silmäkkeellä jossa kamerat eivät käy, mutta jossa toivo silti sykkii. Kenttä ei katso, kuka on kamerassa. Se kysyy vain: oletko valmis taistelemaan?
- Suomella on kolme pistettä – toivo loistaa.
- Vastustajalla, Valko-Venäjällä, vain yksi piste – mutta kamppailu ei ole silti helppo.
- Jos voitto otetaan ja Unkari tai Serbia menettävät pisteitä, Suomi voi nousta lohkoykköseksi.
Kysymys kuuluu: mitä jos voitto tapahtuu, mutta kukaan ei näe sitä? Meneekö voitto hukkaan? Vai voiko legenda syntyä myös pimeässä?
Tarinoiden paikka: siellä missä valot eivät loista
Helmarit pelaavat tänään, vaikka eivät saa ruutuaikaa. He pelaavat, koska uskovat siihen, että jokainen ottelu on mahdollisuus astua askeleen lähemmäs tasavertaista näkyvyyttä. Ottelua voi seurata Suomen Palloliiton YouTube-kanavalla – siellä, missä intohimo ei tarvitse lähetyskelpoista näyttöä, vaan sytyttää liekin silloinkin kun huomiota ei saa.
Tämä peli on enemmän kuin numerot sarjataulukossa. Se on kertomus siitä, että vaikka valtaväylät suljetaan, sydän jatkaa reittiään. Ja vaikka valtakunnan antenni ei välitä kuvaa, pelaajat välittävät enemmän kuin koskaan.
Sillä tärkeintä ei ole, kuinka moni katsoi. Vaan että joku uskalsi pelata maailmansa tärkeimmän ottelun – vaikka hiljaisuudessa.
– Aamu Kaskivalkama
”Kuun Särö – sieltä missä urheilu on enemmän kuin kilpailu”