Draamaa Goodison Parkilla – kiistanalainen rankkari vei Arsenalilta voiton unelman
Englannin pohjoisen keväinen ilta oli verhoutunut harmaan harsoon. Evertonin kotistadion, tuo Goodison Parkin vanha pyhäkkö, seisoi ylväänä, läpituuli kantoi merisuolan kamiinankatkuista mureaa hajua yli nurmen. Katsomon sininen meri pauhasi. Mutta kentällä – siellä käytiin tragedia, jonka loppunäytös ei ole vielä ohi.
Kaikki näytti Arsenalin kannalta suunnitellulta: kontrollia, rytmiä, hallintaa. Pelin säikeet heidän sormissaan punoutuivat yhdeksi pitkäksi unisieppariksi, joka suodatti kaiken kaaoksen ulkopuolelle. Ja sitten – kuin ukkosen isku kirkkaalta taivaalta – jokin särkyi.
Toinen jakso. Minuutti 72. Evertonin Jack Harrison – tuo kentän Rhesoksen kaltainen juoksija, jonka askeleet aina enteilevät jotain – syöksyy rangaistusalueelle. Hänen ja nuoren Myles Lewis-Skellyn, Arsenalin lahjakkaan mutta vielä hauraan keskikenttäpelaajan, välillä leimahtaa hetki. Kumpi kaatoi, kumpi kaatui? Ruumillinen kontakti, kyllä. Mutta ansaitsiko se rangaistuksen, joka sysää vaakakupin toiseen asentoon?
Erotuomari Darren England nostaa kätensä. Viheltää. Pallo osoitetaan pilkulle.
Ja silloin – kuin Odysseuksen kohdatessa meren vihollisena – Mikel Arteta nousi varjoista. Vimmainen ilme kasvoillaan, kädet ilmaan kohotettuina kuin rukoillen tuomareiden jumalilta – hän julisti epäuskoaan maailmalle.
”Ei ikinä pilkku”, hän toisti BBC:n haastattelussa. ”Olen nähnyt tilanteen viidellätoista eri kamerakulmalla. Se ei ole koskaan ollut rangaistus. Ei silloin, ei nyt, ei koskaan.”
🎭 Draama, joka nojasi kohtalon kielekkeellä
Peli päättyi 1–1. Evertonin Iliman Ndiaye laukoi pallon roihuten verkkoon, samalla kun Arsenal veti syvään henkeä – kuin koko ilma olisi muuttunut lyijyksi heidän keuhkoissaan.
Mutta tämä ei ollut vain peli. Tämä oli tarina oikeudenmukaisuudesta, arkijumalien epäreiluudesta, kohtalon oikusta. Kentällä ei nähty vain kolmekymmentäkolme pelaajaminuuttia per puoliaika. Siellä koettiin rituaali, jossa kotiyleisön hurmos voitti analyysin, ja jossa yksi syvään juurtunut päätös – yksi vihellys – muutti historiallisen kaaren.
”Hallitsimme ottelua täysin”, Arteta jatkoi. ”Meidän olisi pitänyt ratkaista asioita kunnolla ennen tuota hetkeä, mutta he (Everton) tekevät sen mitä osaavat; hankkivat erikoistilanteita, pakottavat virheitä. Ja tuomio – se tuli aivan tyhjästä.”
Mutta oliko se todella tyhjästä? Vai oliko kyse tarinan kulusta, jonka kirjoittajat ovat muualla kuin valmentajan penkillä?
📚 Historiallinen kaiku – oikeus ja sen väistymätön harha
Englantilainen jalkapallokulttuuri elää illuusiossa, että VAR – tuo olympolainen liekki totuuden palvonnalle – on erehtymätön. Mutta kuten Mykeneläiset ajoista lähtien ovat kertoneet, Apollo ei aina puhu selkeästi oraakkeleidensa kautta. Ja nytkin – videotarkistuksen jälkeen – tuomio pysyi.
Kansa on jakautunut. Twitterin äärettömässä verkossa bardi nimeltä @BBCMOTD kysyy: ”Pitäisikö tätä olla pilkku?” Vastausten meri on kuin Homeroksen eepoksessa –
- toiset vaativat verta
- toiset huutavat armoa
Artetan reaktio ei ollut pelkkää turhautumista, vaan mielikuvan puolustamista – se oli marsalkan kihlaus totuuden kanssa, valinta taisteluun niiden puolesta, jotka uskovat vielä jalkapallon tarjoavan oikeuden, ei sattumaa. ”Ei ikinä pilkku” oli hänen viimeinen lausahduksensa ennen kuin valot sammuivat lehdistöhuoneessa – kuin traagisessa näytelmässä verhot vedettiin kiinni.
🎙️ Lewis-Skelly ja nuoren soturin vaikeneminen
Ottelun jälkeen nuori Myles Lewis-Skelly ei antanut lausuntoja. Hänen katseensa kertoo kaiken: epäusko, syyllisyys, ehkä epävarmuuden varjo tahrattomalla taululla, joka on hänen uransa. Mikä tahansa kontakti Harrisonin kanssa olikaan, Lewis-Skelly seisoi hetkessä, josta tuli hänen ensimmäinen suuri valokeilansa.
Mutta kuten Prometheus sidottiin vuoren seinämään tuomittuna päivää toistuvaan tuskaan, Lewis-Skelly joutuu nyt elämään tämän tilanteen uudelleen taivassaleissa ja koppeihin hiljaisuudessa piirtyvässä tuskassa.
🌪️ Ja nyt – mitä seuraavaksi?
Arsenalin mestaruushaaveet horjuvat nyt ilmeisesti yhdestä vihellyksestä. Liverpool, tuulen selässä ratsastava susilauma, voi nyt karata. Emiraattien linnoitus väreilee epävarmuudesta.
Mutta onko heidän matkansa ohi? Vai onko tämä vain myrskyn silmä – hetki ennen, kuin Legendojen Arsenal löytää sisäisen myyttinsä uudelleen, ja nousee sankareina takaisin huipulle?
Tämä on vasta luku yhdestä vakaumuksen kirjasta. Ja me – me tarinankertojat, me tunnemme, että vaikka rumat vihellykset voivat hetkeksi sumentaa kentän todellisuuden, ne eivät koskaan voi nujertaa sydämenlyöntien totuutta.
Kun oikeus horjuu, sydän on ainoa kompassi.
Alina Koskinen
🕊️ Tarinoiden takaa. Mytologiaa, urheilua ja ikuinen totuuden etsiminen.