Matheus Cunha ja tie Old Traffordille – Brassitähti haaveilee siirrosta Manchester Unitediin

Oli tyyni kevätaamu, kun uutinen putosi kuin Pompeijin tuhka: Matheus Cunha, se nouseva sulka Suden turkissa, kuiskasi Guardianin sivuilla tahtovansa enemmän, suurempaa – kenties ikuista. Tuuli toi huhun Old Traffordille, ja se jäi sinne pyörimään kuin punavalkoisten muistojen haamu Stretfordin päälle.

Tätä siirtoa ei silti pidä tulkita pelkkänä siirtouutisena. Ei, tämä ei ole rivin mittainen maininta alakulmassa siirtohuhuista. Tässä on kyse suden nousemisesta leijonien areenalle, siitä hiljaisesta hetasta, josta alkaa myrsky. Cunha, brasilialainen tanssija – runoilija jalat jaloissa, rytmi veressä – on valmis vaihtamaan Wolverhamptonin kivikadut Teatteriin, jossa unet särkyvät ja toiset toteutuvat kirkkaiden valojen alla.

Yksi kausi. Kolmetoista maalia. Hikisiä iltoja, katseita täynnä tuskaa ja toivoa. Cunha, tuo liki ängsärtäen laukova seireeni, on antanut tähänastiselle seuralleen enemmän kuin pelkkiä maaleja – hän on antanut mahdollisuuden uskoa. Mutta nyt sydän kutsuu Pohjoisen valtikkaa kantavaa imperiumia – paikkaa, jossa nimet muuttuvat legendoiksi tai unohtuvat aavikkohiekkoihin.

Voitonhimoa, ei vain rahaa

Guardianin tulenpunaisessa haastattelussa Cunha antaa vihjeen: halu voittaa, halu taistella pokaaleista. Niin yksinkertainen ja ikiaikainen toive, joka on kaikunut kenttien yllä siitä asti kun ensin potkaistiin palloa savimaassa. Hän ei puhu rahasta – ei nyt – vaan kunnian tavoittelusta.

Se on se kipinä, joka tuhansia vuosia sitten sai Achillesin nousemaan Scamander-joen mutaisesta vedestä ja juoksemaan kohti Troijan muureja. Ja mikä olisi sopivampi näyttämö sankaritarinalle kuin Old Trafford? Se ei ole vain stadion – se on temppeli ja hautakammio, pyhäkkö ja kidutuskronikka.

Sen seinillä lepäävät Bestin hahmo, yksinäisen kuninkaan George Bestin, ja Cantonan hahmo, mystisen keisarin. Sinne Cunha haluaa kirjoittaa nimensä. Ei vain mustalla musteella otteluohjelmaan – vaan verellä, hiellä ja tuskalla, jolla tehdään pitkät päivät lyhyiksi ja lyhyet hetket ikuisiksi.

Unelmalla on hintansa

Mutta tämä on kaksiteräinen miekka. Cunhan unelma on myös riski – ja siitä kertoo myös lehden sivuilta tihkunut tieto: siirto on mahdollinen, mutta samalla vaativa. Hänen sopimuksensa Wolverhamptonin kanssa sisältää 71 miljoonan euron ulosostopykälän.

Se ei ole pikkukolikolla maksettava unelma – vaan uhraus, jonka vain kunnianhimoinen, epätoivoinen tai tarpeeksi arvaamaton seura tekee.

Onko Manchester United tuossa tilassa? Onko tämä jättiläinen valmis riskeeraamaan taas, vielä yhden kerran, hyökkääjään, joka ei kanna Ronaldo-nimeä, mutta jonka jalat puhuvat runoutta?

Historia ei unohda

Kun GiveMeSportin Ben Jacobs maalaa kuvan agentin matkasta Lontooseen – neuvottelut, iltapäiväauringon heijastus hotellin ikkunassa, tiukat sanat ja kahvikupin reunalle unohtunut hiljaisuus – muistamme jälleen, ettei tämä ole modernin jalkapallon ensimmäinen tanssi.

Ei tarvitse katsoa kuin vanhoihin scrollattuihin sivuihin:

• Di María
• Falcao
• Sánchez

Liekki syttyi – mutta kuinka monesti se sammui ennen kuin ehti iltaan?

Cunha ja mahdollisuus tarinaan

Mutta Cunhassa on jotain houkuttelevaa, jotain poikkeavaa. Hänen katseensa ei harhaile, se on suora. Ja hän ymmärtää jotain—että vaikka Manchester United ei pelaa ensi kaudella eurokentillä, sen perintö itsessään on tähtiin kurottava. Se ei ole hetken muoti, vaan horjumaton rukous futiksen epäjumalille.

Ken tekisi tuollaisen siirron nykymaailman realiteeteilla? Vain se, joka näkee itsensä osana tarinaa. Sellaista, jonka säkeet on kirjoitettu kalliolla eikä paperilla – kestämään aikaa, tappioita ja myrskyjä.

Kulminaatiopiste

Kuvittele se hetki, ensiaskel punaisessa paidassa. Uhrivalot syttyvät, joukkoja kannustava laulu kohoaa kuin antiikin kreikkalainen kuoro, ja Cunha seisoo siellä valmiina kansainväliseen tulikokeeseen.

Olisiko hän Emmanuel Adebayor vai ehkäpä… uusi Cantona? Vain aika tietää, ja se ei jaa totuuksia ilmaiseksi. Se vaatii kärsivällisyyttä ja sielun paloa.

Tämä ei ole siirto – tämä on pyhiinvaellus.

Ja jos Cunha ottaa tuon askeleen ja astuu kentälle, missä historia on kaikkialla – siellä missä nurmi on kulunut mestareiden kengänjäljistä – niin hänen jokaisella kosketuksellaan on sävel, jokaisella maalilla paino, ja jokaisella eleellä muistutus siitä, että jalkapallo on enemmän kuin peli. Se on ihmisen yritys kirjoittaa itselleen tarina, joka kantaa kauemmas kuin mikään stadionin kaiutin pystyy soittamaan.

Pysy kuulolla. Veri virtaa taas punaisemmaksi Manchesterissa.