Joshua Zirkzeen loukkaantuminen horjuttaa Manchester Unitedin toiveita – ratkaiseva ottelu lähestyy ilman avainhyökkääjää

Kirjoittanut: Ilta Katariina Aalto, urheilun tarinankertoja

Joshua Zirkzee kaatuu kuin myyttinen soturi – ja Manchester Unitedin kevät horjuu jalkansa varassa

Se oli loppumaton sunnuntain ilta, niistä englantilaisen kevään harmaista, joissa sataa kuin taivas itkisi omia menetyksiään. St. James’ Parkilla, missä historia hengittää joka katsomon alla ja ruohonjuuri kuiskailee tarinoita menneistä mestaruuksista, käytiin taistelu, joka ei ollut vain sarjapisteistä – vaan kunnian palasista, lopuista ja mahdollisista uusista aluista.

Juuri tuossa taistelussa, vihreän kentän korkeimman draaman keskellä, nähtiin hetki, joka jää kytemään kuin hiljainen lieska punamustien kannattajien sieluihin. Joshua Zirkzee – nuori hollantilainen, hyökkääjä jonka vaikean ensimmäisen kauden aikana ovat unelmat ja pettymykset tanssineet kuin viekkaat keijut peilijärvellä – kaatui ottelun toisen jakson alussa.

Ei näyttävästi. Ei verissäpäin. Vaan juuri niillä hiljaisilla hetkillä, kun kipu kuiskii vain pelaajalle itselleen.

Zirkzee piteli takareittään, katseessaan kivun hiljainen tyrmäys. Kun hän laski katseensa maahan eikä enää katsonut kenttää – tiesi jokainen katsomossa, mitä se merkitsi. Hän ei palaisi sinä iltana. Ehkä ei torstainakaan, ehkä ei kevään tärkeimpään koitokseen, kun Old Traffordille saapuu Lyon – eikä tuokaan ottelu ole pelkkä peli, vaan mahdollisuus kirjoittaa nimiä marmoriin tai laskea ne hiekkaan.

Ja niin, aivan liian aikaisin, Zirkzee talutettiin kentältä. Ei ratsunsa selässä kuin kreikkalainen sankari, vaan yksinäisenä jalkamiehenä, jonka haarniska petti juuri kriittisellä hetkellä.

Päävalmentaja Rúben Amorim, mies joka itse esiintyy kuin novellista napattu kenraali elegantissa surussaan, antoi lehdistötilaisuudessa lausuntonsa, joka särkyi kuin vanha portugalilainen fado-laulu: Zirkzee on sivussa tulevista otteluista. Myös Lyonia vastaan.

Tuskin kukaan enää hoki maaleja – seitsemän täysosumaa 2238 peliminuutissa, ei väkevää jälkeä. Mutta silti, jokainen Manchester Unitedin kannattaja tiesi: tämä mies, Joshua Zirkzee, on tarina, jonka käännekohta saattoi olla nyt käsillä. Ja mitä ovatkaan urheilun suurimmat hetket, ellei niiden ydin ole juuri oikea draama – nousu, tuho, lunastus tai joskus vain… häviö ilman vastinetta?

Zirkzeen kausi on muistuttanut syksyistä myrskyä – epätasainen, pakeneva, täynnä mahdollisuuksia, joita ei koskaan täysin tavoitettu. Silti jokainen pelissä kirjoitettu syöttö, jokainen epäonnistunut laukaus, jokainen kääntyvä katse Amorimin suuntaan ovat olleet osa suurempaa kudelmaa – tarinaa, jossa sankari ei ehkä ole sankari ollenkaan, vaan heijastuma joukkueen omista epävarmuuksista.

Manchester United itse, tuo punainen jättiläinen, joka on välillä enemmän runoilijan haamu kuin gladiaattorin peto, seisoo jälleen kallistuvalla sillalla. Huhtikuu tuo mukanaan niin paljon – Eurooppa-liigan puolivälierien toisen osan, jossa tasapeli Lyonissa jätti kaiken avoimeksi. Nyt, ilman Zirkzeetä, ilman etulinjan korkeaa tornia, Amorim joutuu keksimään uuden tavan piirtää voiton.

Onko se Rasmus Höjlundin varassa? Kenties Bruno Fernandesin loistohetken? Vai nouseeko esiin joku, jota emme vielä osaa nähdä? Joku, jonka veri palaa juuri tänä keväänä kirkastaakseen kohtalonsa.

Kohtaamme enemmän kuin vastustajan

Jalkapallo ei ole vain peli. Se on kohtalonkysymys. Se on kohtauspaikka elämän riemulle ja epäonnea tunnustelevalle hiljaisuudelle. Ja nyt, kun Zirkzee jää varjoon, vanha totuus nousee esiin kuin aurinko pisaran takaa: poissaolot voivat puhua enemmän kuin läsnäolot.

Torstaina Old Traffordilla ei pelata vain puolivälierää – pelataan aikaa vastaan. Ja tulevaisuutta vastaan. Ja kenties jonkinlaista kirottua kohtaloa vastaan, joka tuntuu vainoavan Manchesterin punaista puolta vuodesta toiseen.

Zirkzee jää sivuun, mutta hänen poissaolonsa rummuttaa pukukopin hiljaisuutta. Jokainen pelaaja tuntee sen. Jokainen kannattaja pelkää, mitä se voi merkitä. Ei siksi, että hän olisi ollut pelastaja – vaan siksi, että joskus yksi nimi riittää muuttamaan rytmin. Ja kun tuo nimi katoaa kentältä, koko sinfonia horjuu.

Tämä ei ole enää vain uutinen loukkaantumisesta. Tämä on kohtaus uuden tragedian alussa tai nousun ensimmäinen sivu. Ja juuri siksi me kerromme näitä tarinoita, ei vain tietääksemme mitä tapahtui – vaan tunteaksemme, kuinka se tapahtui.

Joshua Zirkzee, sinä kaaduit kentälle. Mutta ehkä, juuri siksi, me muistamme sinut vielä kauan.