Arsène Wenger kyseenalaistaa jalkapallon oikeudenmukaisuuden UEFA:n sääntöjen valossa

On syvä kevätilta Euroopan nurmilla, ja silti tuuli kantaa mukanaan enemmän kuin vain pelattujen otteluiden siitepölyistä tihentynyttä sähköä. Se kantaa mukanaan vanhan mestarin ääntä – ei kentän laidalta, ei vaihtopenkiltä, mutta silti niin painavana, että se halkoo ajan ja tilan kuilut. Arsène Wenger, jalkapallon oppinut filosofi, on jälleen puhunut. Ja hänen sanansa iskeytyvät kuin antiikin oraakkelin julistus tähän kokkamattomaan nykyhetken kenttään.

Tällä kertaa Wengerin katse kääntyy kahteen suurnimeen, kahteen imperiumiin, jotka vielä hiljattain hallitsivat tasankoja ja torneja: Manchester Unitediin ja Tottenham Hotspuriin. Mutta nykyään nämä jättiläiset ovat harhailevia sankareita, eksyneitä legendoja, jotka haparoivat Valioliigan keskikastissa – kaukana siitä Olymposta, jota kutsumme Mestarien liigaksi. Ja kuitenkin, Eurooppa-liigan lämmönhehkuisessa yössä, nuo samat nimet ottavat askeleita, jotka voisivat johtaa heidät suoraan jalkapallon pyhimpään temppeliin.

”Ei”, sanoi Wenger, ääni viiltävän jyrkkänä kuin miekka kiveä vasten BeIN Sportsin haastattelussa. ”Heidän pitäisi päästä automaattisesti Eurooppa-liigaan, mutta ei välttämättä Mestarien liigaan”, hän linjasi. Hänen sanoissaan kaikui enemmän kuin logiikkaa – niissä oli tunne oikeudenmukaisuudesta, jota nyt koeteltiin – sydämellisen kilpakentän kosmista tasapainoa vastaan.

Yksi sääntö, monta tulkintaa

Wengerin kritiikki kohdistui suoraan UEFA:n nykyiseen sääntöön, jonka mukaan Eurooppa-liigan voittaja etenee automaattisesti seuraavan kauden Mestarien liigaan. Vaikka tämä pykälä syntyi tasapuolisuuden ja kiinnostuksen nimissä, sen seuraukset herättävät kysymyksiä. Onko tämä oikopolku reilumpi kuin vuosien työ ja kamppailu omassa sarjassa?

Manchester United ja Tottenham ovat yhä mukana kilpailussa. United kaatoi upeassa näytöksessä Athletic Bilbaon 3–0, kun taas Spurs päihitti norjalaisen Bodø/Glimtin maalein 3–1. Kaksikon mahdollinen kohtaaminen finaalissa tarkoittaisi, että finaalivoittajalle avautuu suora väylä takaisin kirkkaisiin valoihin – jopa silloin, kun sarjamenestys ei sitä oikeuttaisi.

Hetken huippu vai koko kauden kestävä polku?

Wengerin huolen ydin ei ole yksittäisten seurojen suosiminen tai alisuorittaminen, vaan kysymys kilpailun peruskivistä:

• Voiko kuuden ottelun onnistuminen olla arvokkaampi kuin kolmenkymmenenkahdeksan kierroksen taisto?
• Millainen oikeus toteutuu, kun sääntö palkitsee hetken lentoa eikä jatkuvaa suorittamista?
• Entä mitä tämä merkitsee pienemmille seuroille, jotka saavuttavat menestyksensä pitkäjänteisellä työllä?

”Ymmärrän palkinnon logiikan”, Wenger sanoi. ”Se pitää Eurooppa-liigan kiinnostavana.” Mutta rivien välistä huokui edelleen kaipuu johdonmukaiseen arvojärjestykseen, jossa matka merkitsisi yhtä paljon kuin maali. Tällöin kruunu kuuluisi pään päälle, joka on kantanut vastuuta kauden läpi – ei pelkästään nappisuorituksen hetkinä.

Urheilu eettisenä tarinana

Tässä piilee koko Wengerin sanoman ydin: urheilua ei voida tarkastella vain sääntöjumalten kautta. Tarvitaan myös eettistä mittapuuta:

1. Kenen matka on arvokkaampi – sen, joka jatkoi kivistä sarjatietä, vai sen, joka löysi ohituskaistan?
2. Voimmeko verrata menestystä kotimaan kentillä ja Euroopan lumossa ilman, että toiselle annetaan epäreilu etu?
3. Mitä tapahtuu kilpailun moraaliselle pohjalle, kun järjestelmä palkitsee sattumanvaraisesti?

Wenger haluaa kilpailun, jossa tasapuolisuus ei ole vain sana sääntökirjassa, vaan arvo, jonka mukaan pelataan. Hän muistuttaa, että Mestarien liiga ei ole vain turnaus; se on symboli. Se on pyhättö, jonka ovet tulisi avata niille, jotka ansaitsevat sen koko matkan perusteella – ei vain hetkellisellä loistolla.

Järjestelmien aika katsoa peiliin

UEFA kehittää jatkuvasti kilpailumuotojaan ja vastaa kasvavaan kaupalliseen paineeseen. Mutta Wengerin puhe on muistutus: järjestelmissä ei pidä unohtaa urheilun moraalista rakennetta. Säännöt voivat muuttua, mutta itse pelin yksinkertainen totuus ei saa hämärtyä.

Wenger ei enää valmenna, mutta hänen sanansa elävät kuin tutkielma oikeudenmukaisuudesta. Ne ovat dialogi, eivät tuomio. Ehkä juuri siksi ne koskettavat. Urheilu on muutakin kuin voittoja: se on prosessi, tarina, yhteisön kokemus. Ja sen vuoksi jokaisella säännöllä tulisi olla selkeä oikeutuksensa myös kentän ulkopuolella.

Olkoon tämä hetki, jolloin tarkastelemme ei vain ketkä voittivat – vaan miksi, miten ja millä ehdoilla. Wengerin ääni muistuttaa: suuret pelit ansaitsevat suuret rakenteet. Ja joskus reilun kilpailun arvo kantaa pitemmälle kuin mikään pytty.