Arsenalin Mestarien liigan unelma kaatui PSGn käsittelyssä – katkeransuloinen päätös euroseikkailulle
On öitä, jotka jäävät mieleen tahtomattakin. Ne eivät loista ilossa tai saavutuksessa, vaan palavat ikuisena arpena joukkueen, sen kannattajien ja kenties koko organisaation sydänlihakseen. Keskiviikon myöhäisilta Parc des Princes’n kirkkaiden valojen alla oli juuri sellainen – tragedia, jota ei kirjoitettu niinkään vastustajan voitoksi, vaan suureksi epätoivoksi ja hajoamisen hetkeksi Tykkimiesten tarinassa.
Arsenalin taival vuoden 2025 Mestarien liigassa päättyi kuin antiikin tragedia: toiveet, ponnistelut, myrskyt ja merimerkit – kaikki johti yhteen, viimeiseen verhoon. PSG, tuo kylmä, monikansallinen jalkapallodynastia, nousi illan kreikkalaiseksi kohtaloksi ja niitti lontoolaiset allensa yhteismaalein 3–1. Se, mikä näytti alkukaudesta mahdolliselta, jopa väistämättömältä, jäi jälleen vain kaiuksi suurista päivistä, jotka eivät koskaan saapuneet.
Alku lupasi enemmän
Mutta matkaamme taaksepäin. Ottelun ensimmäiset hetket hengittivät toivoa.
- Gabriel Martinelli pääsi jo neljännellä minuutilla nokikkain Donnarumman kanssa, mutta italialaisvahti venyi kuin taruhahmo eteen.
- Martin Ødegaard puolestaan yritti myöhemmin, mutta pysähtyi samaan muuriin. Se oli kuin runon toisinto – eri sanat, sama sävy.
Pariisi ei tehnyt mitään kaunista. Se ei laulanut eikä leikkinyt. Se iski.
Kun kohtalo kääntyi
Ensimmäinen isku tuli, kun Thomas Parteyn epäonnistunut purku antoi Fabian Ruizille mahdollisuuden – ja hän käytti sen kliinisesti. PSG johti.
Toinen puoliaika ei tuonut lohtua. 66. minuutilla Myles Lewis-Skellyn käsivirhe johti rangaistuspotkuun, mutta David Raya torjui toivon verran. Silti palo oli jo syttynyt Arsenal-leirissä – eikä se ollut voittoisan taistelun liekki, vaan hajaantuvan unelman hiillos.
Viimeiset iskut
Achraf Hakimi niittasi kolmannen maalin PSG:lle, ja silloin kaikki oli selvää. Vain Bukayo Saka onnistui kavennuksessa, muistutuksena joukkueen ylpeydestä ja sitkeydestä:
”Emme lähteneet ääneti, emme haihtuneet ilman vastausta.”
Se oli kaunis säe, mutta Mestarien liigassa ei kerätä pisteitä runollisuudesta. Loppu tuli armotta.
Mitä jäi jäljelle?
Jäljelle jäi nälkä – se syövä ja kasvava motivaatio. Jäljelle jäi nuoruus – Ødegaard, Saliba, Rice, Saka – nimet, jotka vielä kohoavat. Heistä voi tulla mestareita, kun nyt syntyi kipu, joka opettaa.
- Joukkuetta tullaan uudistamaan.
- Taktiikoita tullaan arvioimaan.
- Kesä tuo ratkaisuja – ehkä uuden alkuun.
Tämä oli epäonnistumisen huipentuma, mutta ei loppu. Arsenal on yhä matkalla. Jos futis on uskonto, ja Mestarien liiga sen taivas, silloin Arsenal kulkee pyhällä polulla, silmissään vieläkin tähtien tuike.
Ja kenties jo ensi keväänä, kun ilmaherruus pelataan uudelleen, joku kuiskaa:
”He tulevat taas.”