Luis Díazin sydämellinen lupaus säväyttää – jäämässä Liverpooliin rakkaudesta seuraan
On iltoja, jolloin jalkapallon maailma pysähtyy hengittämään. Ne eivät välttämättä ole hetkiä, jolloin mestaruudet ratkeavat tai stadionit räjähtävät villiin voitonjuhlaan. Joskus ne syntyvät hiljaisista sanoista, joissa piilee lupaus – ei voitosta, ei rahasta, vaan kuulumisesta. Sellainen hetki koitti, kun Kolumbian kirkas tähti Luis Díaz kuiskasi koko maailman kuultavaksi: ”Jos se on minusta kiinni… minä jäisin.”
Liverpoolin punaisissa pelivaatteissa Díazista on tullut tarina, jonka kaarta seuraa silmä kulmassa, sydän avoinna. Hän saapui seuraan tammikuussa 2022 Portosta – sateisena talvena, joka tuntui muuttuvan kevääksi jo pelkällä hänen kosketuksellaan palloon. Nyt, kolme vuotta myöhemmin, hänestä on tullut osa Anfieldin sydäntä. 48 ottelua, 17 maalia ja kahdeksan maalisyöttöä tältä kaudelta eivät kerro koko totuutta. Ne ovat vain numeroita. Todellinen tarina kerrotaan niissä hetkissä, kun Díaz ottaa pallon jalkaansa, kerää sen ympärilleen toivon, kaaoksen ja rytmin – ja syöksee kentän laidalta keskelle kohtaloaan.
⎯
Luis Díaz ei ole vain laitahyökkääjä. Hän on tarinankertoja, joka puhuu kielellä nimeltä intohimo. Häntä katsellessa fanit eivät näe vain urheilijan ruumiin mekaanista toimintaa, vaan sielun, joka tanssii jalkapallon jumalten alttarilla. Hänen pelissään soi sama virsi, jota pelasivat ennen häntä Kenny Dalglish, Steven Gerrard ja Mohamed Salah – niiden nimien rinnalla Díaz rakentaa nyt omaa säveltään, jota Anfieldin yleisö kuuntelee henkeään pidätellen.
Kun häneltä kysyttiin tulevaisuudesta, hänen vastauksensa ei ollut byrokraattinen. Hän ei puhunut euroista eikä vain peliminuuteista. Hän puhui rakkaudesta – siitä, miten hän on ollut onnellinen Liverpoolissa ensimmäisestä päivästä lähtien. ”Nautin pelaamisesta tässä seurassa ja siitä, että voin olla osa tätä joukkuetta,” hän sanoi Telemundo Deportesin haastattelussa.
Sanat eivät synny tyhjästä. Ne syntyvät, kun ihminen tuntee kuuluvansa. Díaz ei kenties ole syntynyt Bootle Streetillä tai laulanut lapsena “You’ll Never Walk Alone” – mutta tänään hän laulaa sitä sydämestään ja kaipaa sen sanoihin ikuisuutta.
⎯
”Se riippuu yksityiskohdista,” Díaz myös muistutti. Jalkapallon maailma ei ole satu – ei kokonaan. Sen kulisseissa liikkuvat:
- sopimusneuvottelijat
- lakimiehet
- hallintopalaverit
Neuvottelut jatkuvat, ja pienet yksityiskohdat voivat muodostaa vuoria, jotka on kiivettävä. Mutta tärkeintä hän jo sanoi: hän haluaa jäädä. Ja joskus sydänten sopimus on suurempi kuin allekirjoitettu paperi.
On helppo unohtaa, kuinka epätodennäköinen matka on ollut. Díaz kasvoi Barranquillan köyhissä kortteleissa, katsoi lapsena isäänsä pallokentällä, pelasi ilman kenkiä ja unelmoi. Kolumbiassa hänen nousuaan pidettiin yhtä uskomattomana kuin vuoristokapinaa – sieltä, missä toivo on usein vain sana paperilla, Díaz nousi kuin tarun Ikaros. Mutta toisin kuin Ikaros, hän ei ole polttanut siipiään. Hän lentää yhä.
⎯
Liverpool-fanit, joiden rakkaudessa on sekä raakuutta että uskollisuutta, ovat ottaneet Díazin omakseen. Hän ei ole vain pelaaja – hän on symboli siitä, että tässä ajassa voi yhä sitoutua. Että loisto ja valo eivät aina aja pois, vaan joskus, aivan joskus, ne saavat jäädä.
Mietin: eikö se ole juuri tällaisia tarinoita varten, että tämä peli elää meissä?
- Ei jalkapallo ole vain 90 minuuttia ja tulostaulu.
- Se on moraalikertomus.
- Se on eeppinen runo.
- Se on yhteisön sydämenlyönti.
Kun Díaz puhuu siitä, että hän haluaa jäädä – ”jos se on minusta kiinni” – hän puhuu samalla meistä kaikista, jotka valitsemme rakkauden pysyä, vaikka maailma huutaa liikkeelle.
⎯
Anfieldin iltahämärässä, kun sade hipoo stadionin yläreunaa ja punavalkoiset huivit viilettävät tuulen mukana, pitää muistaa tämä hetki. On helppo puhua pelin jälkeen maaleista ja virheistä, taktiikasta tai markkina-arvosta. Mutta joskus peli itsessään rakentaa tarinan, joka pysyy varjojen keskellä kirkkaampana kuin mikään muu.
Luis Díaz ei ole lähtöönsä valmistautuva tähti. Hän on jäämässä, sydän avoimena, silmissään sama intohimo, joka toi hänet Merseysidelle. Hänen äänensä on hiljainen, mutta se kaikuu kuin laulun viimeinen säe, joka jää soimaan korvaan kauan sen jälkeen kun stadion on tyhjentynyt.
Ja jos se on hänestä kiinni – hän jää.
Jos se on meistä kiinni – hän ei koskaan lähde.
Elina Metsovaara
– Elämä, myytti ja jalkapallo