Athens Kallithea FC:n myyttinen matka: putoaminen, toivo ja suomalaisten panos
Ilta laskeutui Ateenan ylle kuin kivinen peitto, sininen taivas valui hiljalleen purppuranpunaiseksi ja valui lopulta mustaksi, aivan kuten unelmat, joita ennen vaalittiin Kallithean kapeilla kujilla. Athens Kallithea FC pelasi kenties kauden merkityksellisimmän ottelunsa – ja samalla viimeisen Kreikan Superliigassa. Tulos 1–1 Panserraikosin kanssa sinetöi sen, mitä oli jo kuukausia pelätty: putoaminen pääsarjasta ei ollut enää uhkakuva, vaan todellisuus.
Kuten antiikin tragedioissa, päähenkilöt meissä herättävät samaan aikaan myötätunnon ja kunnioituksen – Pyry Soiri ja Niki Mäenpää, kaksi soturia suomalaisesta jalkapallosta, olivat mukana todistamassa sitä, mitä Kreikkalaisessa jalkapallossa harvoin annetaan anteeksi: epäonnistumista.
Alku oli väistämätön, samoin loppu
Kausi 2024–2025 oli kuin Odysseuksen matka – täynnä haaksirikkoja ja väärinymmärryksiä, totuuksia jotka paljastuivat liian myöhään. Athens Kallithea ei voittanut kauden ensimmäisellä puolikkaalla otteluakaan – ei ainuttakaan. Se ei ollut pelkkä tilasto; se oli kohtalonomainen painajainen, joka imi kaiken toivon siitä pukeutumistilasta, jossa ennen kaikuivat toisenlaiset puheet: noususta, yhtenäisyydestä, kunnianpalautuksesta.
Tammikuu toi voiton – vihdoin. Mutta sekin oli kuin viinipisara hiekka-aavikolla. Vahinkojen korjaaminen alkoi liian myöhään. 34 otteluun mahtui vain kuusi voittoa.
- Ei yhtään voittoa syyskaudella
- Ensimmäinen voitto tammikuussa
- Vain 6 voittoa koko kaudella
Se kertoo paljon, mutta ei kerro kaikkea.
Pyry Soiri – oikean laidan Herakles
Soiri, tuo suomalainen energiapakkaus, on ollut yksi harvoista valonpilkahduksista muuten synkeällä kaudella. Hän nousi avauskokoonpanoon peräti 20 ottelussa, pelasi suurelta osin oikeana wingbackina – kuluttaa reunakaistaa kuin amfiteatterin kivisiä askelmia, ylös ja alas, kunnes keuhkot huutavat armoa.
Hänen kaksi maaliaan eivät ehkä nosta häntä maalipörssin sankariksi, mutta ne kertoivat jostain suuremmasta – halusta uskoa, taistella, pysyä seuran mukana vaikka meri nousisi yli äyräiden.
Soirin sopimus jatkuu vielä ensi kauden. Jääkö hän seuraan, ottamaan vastaan uuden käänteen Ykkösliigassa vai jatkaako matka muualle – jonnekin, jossa peli perustuu järkeen eikä raastavaan tunnekuohuun?
Niki Mäenpää – schadenfreuden silmäduunkari
Helmikuu toi mukanaan kokeneen maalivahdin, Niki Mäenpään. Moni uskoi, että hänen kokemuksensa sytyttäisi kaivattua kipinää. Mutta hän ei pelannut minuuttiakaan. Hän ei saanut tilaisuutta. Miksi? Siihen ei koskaan saatu vastausta.
Mäenpään rooli jäi taustalle – hän ei vaikuttanut kentän tapahtumiin. Mutta historia ei unohtane, että hän oli osa joukkuetta silloin, kun myrsky möyrysi pahimmillaan.
Utopian siipien rairaanat
Kallithea, tuo Ateena-piirin aliarvostettu helmi, merkitsee useille enemmän kuin jalkapalloseuraa. Se on tarina toivosta – siitä, miten työväestön kasvattina voi yltää ammattiurheilun huipulle.
Kausi sai katkeran päätöksen, mutta syitä epäonnistumiseen oli monia:
- Valmentajan vaihdokset
- Rakenteelliset heikkoudet
- Epäonnistuneet siirrot
Silti jää kysymys: miksei tämä toiminut? Voisiko kaikki olla toisin, jos marraskuun ottelussa ei olisi osuttu tolppaan – tai helmikuussa pallo olisi mennyt sisään maaliviivalta?
Finale – mutta ei lopullinen
Putoaminen ei ole vain urheilullinen tappio. Se jättää haavan, joka kirvelee pitkään niin pelaajien, valmentajien, kannattajien kuin kokonaisen kaupunginosankin sydämessä. Mutta ehkä juuri siksi se myös tekee tilaa toivolle.
- Toivolle, että seura rakentaa uudelleen
- Toivolle, että pelaajat löytävät uuden kipinän
- Toivolle, että faniensa tuella Kallithea vielä palaa vahvempana
Pyry Soiri ja Niki Mäenpää ovat osa tarinaa, joka jatkuu. Tämä oli yksi luku suomalaisen jalkapallon suuremmassa kertomuksessa maailmalla – täynnä uskoa, yritystä ja sellaista unelmaa, joka ei sammaloidu, vaikka marmori murenisi ympäriltä.
Athens Kallithea palaa. Niin tekevät suomalaisetkin. Ja kun aurinko jälleen nousee, kohoaa yön tuhkasta se tuttu hyräily:
”Sinä, joka uskot vielä, laula – kohtalo kuulee kyllä.”