Serhou Guirassy siirtohuhujen keskellä – onko PSG hyökkääjätähden seuraava koti?
Kuka on aika, jos ei uusiutuva pyörre, raunioista nouseva feeniks? Kuka on tulevaisuus, ellei valinnat, jotka määrittävät historian kulun? Ja kuka on Serhou Guirassy, ellei mies, jonka nimi kaikuu nyt sekä Reinin että Seinen rannoilla – tuoden mukanaan kysymyksen, jonka paino on raskaampi kuin yksikään puolustaja kentällä: onko hän se, jota Pariisi on odottanut?
Aurinko oli ehtinyt laskea Montmartren taakse, kun tieto levisi kuin kulovalkea. Sport Bild oli puhunut – eikä se ollut kuiskausta vaan kulissien takaa kaikuva huuto. Paris Saint-Germain, tuo modernin jalkapallon goliatti, on iskenyt silmänsä Bundesliigan vankkumattomaan voimaan, Serhou Guirassyyn. Guinealainen hyökkääjäläinen, joka on takonut 33 maalia tämän kauden taistelutantereilla, on noussut Luis Enriquen valokeilaan kuin Odysseus Ithakaan: odotettuna, epäiltynä, mutta elintärkeänä.
Kyse ei ole vain siirrosta – vaan eepoksesta
Mutta tämä tarina ei ole yksinkertainen sopimusneuvottelu. Ei, hyvät lukijat. Tämä on eeppinen eepos, jossa hintalapussa ei lue pelkkiä euroja – se vaatii pyhää savuverhoa, reilusti verenmakua ja valtapelien tanssia, jota käydään kokoushuoneissa, ei kentillä.
Guirassyn paperi Borussia Dortmundin kanssa kantaa tähtipölyä – ja lukua: 70 miljoonaa euroa. Mutta tämä ei ole tavallinen ulosostopykälä, avoin kaikille. Ei, se on labyrintti, joka aukeaa vain kuudelle valitulle:
- Real Madrid
- FC Barcelona
- Manchester United
- Liverpool FC
- Chelsea FC
- Arsenal FC
PSG – paradoksaalisesti maailman kalleimpiin kuuluva seura – ei ole avaimenhaltijoiden joukossa. Jatakaamme hetki: mitä on voima ilman valtaa? Mitä on halu ilman pääsyä?
Kokemus veressä, nälkä katseessa
Vaikka Guirassy siirtyi Dortmundiin vasta viime kesänä Stuttgartista, on hänen otteissaan ollut jotakin, joka ei suostu pysymään paikallaan. Hän on kuin kallion sisään murtautuva vesi: hiljainen aluksi, mutta lopulta voima, jota ei voi pysäyttää.
29-vuotiaana hän ei ole enää nuori susi, vaan kokenut soturi – kulkenut ranskalaisten kenttien päältä saksalaiseen järjestykseen, ja nyt ehkä takaisin, vastakkaiseen suuntaan, mutta korkeammalle. Lähemmäs Olympusta, jossa PSG:n kaltaiset jumaluudet asuvat.
Luis Enrique, taktikko ja tarinankertoja itsekin, on asettanut Guirassyn prioriteetikseen. Ei vaihtoehtona, vaan lupauksena. Kenties hänen silmissään Guirassy ei ole vain vastaukseton kysymys, vaan avain johonkin suurempaan – vihdoin täydellinen palanen mosaiikissa, jonka nimi on Mestarien liiga.
Dortmund ei luovuta ilman taistelua
Mutta tässä tarinassa on toinenkin puolisko. Dortmund, mustakeltainen linnoitus, ei tahdo luopua miehestään ilman taistelua. Guirassy itse on vihjaillut avoimuutta jäämiselle – ehkä sydän värähtelee vielä Signal Iduna-Parkin huutojen tahdissa. Ehkä hän ei ole vielä kyllästynyt siihen sähköön, joka syntyy, kun 80 000 on kerrankin samaa mieltä elämän tarkoituksesta: että pallo pitää upottaa verkkoon.
Kysymys, joka ei jätä rauhaan
Ja se kysymys jää taivaalle – kirkkaana ja kylmäävänä kuin kevätyön tähdet: haluaako PSG nälkäisen hyökkääjän, vai miehen, joka jo saavuttanut nälkänsä kohteen? Onko Guirassy enää saalistaja, vai onko hän itse saalis?
Ystävät, tämä ei ole vain siirtohuhu. Tämä on jalkapallon Shakespearea, modernin maailman Iliassia. Se on kertomus ylivallan ja valinnan välisistä risteyksistä. PSG havittelee, mutta Bundesliigan linnakkeen muurit ovat korkealla. Ja vaikka raha puhuu, joskus se ei puhu tarpeeksi kovaa.
Guirassyn tuleva koti ei ehkä ratkea summilla tai taktiikalla, vaan jollakin, mitä vain suuret pelaajat ymmärtävät: tunteella, jonka kokee, kun lippuviidakko värisee ja stadion laulaa hänen nimeään.
Vielä emme tiedä, missä hän pelaa, kun seuraava aurinko nousee. Mutta tiedämme tämän: missä tahansa Guirassy kulkee, sinne syntyy tarina. Ja me, sananpalvojat, olemme valmiita kirjoittamaan sen – jokaisen maalin, jokaisen epäonnistuneen yrityksen, jokaisen tuskaisen katseen, joka samanaikaisesti kertoo meille enemmän ihmisyydestä kuin mikään varman päälle rakennettu voitto.
Näin se alkaa. Ei suurella paljastuksella, vaan kysymyksellä: kenelle kuuluu Guirassyn sielu?