Simo Valakarin uusi alku St Johnstoressa – suomalainen sisu kohtaa skotlantilaisen futisintohimon

Perth, Skotlanti. Siellä, missä sade tuntuu olevan enemmän säätila kuin ilmiö. Siellä, missä ruohon vihreys on kirkkainta vain siksi, että se on kasteltu kyynelillä. Tällä kertaa ne eivät olleet pelkästään kannattajien tai pitkäaikaisten seuratyöläisten kyyneliä. Ne olivat myös suomalaisen, entisen keskikenttätaikurin ja nykyisen valmentajan, Simo Valakarin kyyneliä.

Tynecastle Stadiumilla, Edinburghin kivisydämessä, nähtiin keskiviikkona kohtaus, joka olisi sopinut tragedian päätepisteeksi. Mutta Valakari ei ole valinnut helppoja rooleja elämässään – hän on valinnut sankarin polun, ja kaikki todelliset sankarit tietävät, ettei varjoa voi väistää, vaan siihen on astuttava.

Putoaminen Skotlannin pääsarjasta – Scottish Premiershipistä – on urheilullinen kuolemantuomio hetkeksi. Se ei kuitenkaan ole loppu. Ei Simo Valakarille. Eikä hänen taakseen jääneelle, särkyneelle mutta yhä hengittävälle St. Johnstonelle.

🩸 “Kopissa nähtiin kyyneliä”

Ottelussa Heartsia vastaan kaikki ratkaiseva muuttui peruuttamattomaksi. Hearts juhli, Ross County saavutti tarvittavan pisteen – ja St. Johnstone vajosi kohtaloonsa.

• 37 sarjaottelua
• 32 pistettä

Lukuja, jotka eivät valehtele, mutta eivät myöskään kerro koko tarinaa.

Valakari astui kamppailuun kesken kauden, keskellä romua ja epäuskoa. Hänestä tuli tuulen päälle heitetyn purjelaivan kapteeni, jonka oli ohjattava laiva karikkojen yli, vaikka takilasta puuttuivat köydet ja miehistö uskonsa.

“Putoamiskamppailussa oli vaikea pelata, mutta jos niissä peleissä oli painetta, ensi kaudella sitä on vielä enemmän”, Valakari totesi lehdistötilaisuudessa – äänessä ei ollut epätoivo, vaan lupaus. Ei anteeksipyyntö, vaan sitoutuminen.

Juuri siksi hänen sanansa ovat suurempia kuin kyseinen pelitulos. Ne suorastaan läikkyvät urheilukieleltä kirjallisuuteen: “Itkemme nyt ja torstaina, mutta perjantaina käännämme katseemme siihen, että saamme seuran takaisin voittojen tielle.”

Perjantaina. Tuona kalpean toiveikkaana päivänä, jona harmaa muuttuu vähitellen hohtavaksi. Se ei ole mikä tahansa viikonpäivä – se on seuraavan luvun ensimmäinen sivu.

👣 Kansansankarin osa

Simo Valakari ei ole tavanomainen valmentaja. Hänessä asuu tarinankertoja, jolla on pallonhallinnan lisäksi hallussaan metaforat ja merkitykset. Nyt hän ei kerro muille, vaan kertoo itselleen:

“Mikään ei ole sattunut yhtä paljon aiemmin elämässäni. Ei koskaan.”

Tämä on miehen elämästä repäisty toteamus. Vahva kuin runebergiläinen runosäe, särkyvä kuin Kalevalan Kullervon kuolema. Mutta juuri tässä särössä syntyy Valakarin voima. Hän ei pelkää tunnustaa kipua, sillä hän tietää: siellä missä on mustelmia, on myös elämää.

Hänen kahden vuoden sopimuksensa jatkuu – ei ansiosta, vaan uskosta. Seura ei näe valmentajansa epäonnistuneen, vaan olevan aikataulustaan jäljessä keskellä suurempaa eeposta.

🔧 Uudistuksen vasara lyö

“Luvassa on iso remontti.”

Näin lausuu Valakari tulevasta. Pelaajistossa kuhisee jo nyt: sopimuksia päättyy, uusia suunnitellaan. Toisin kuin hätäiset pelkäävät, kuolema ei ole pysyvä – kyseessä on metamorfoosi. Rauhattomuus, joka tiivistyy työhön.

Entä mitä sanoo itse mies?

“Jos haluat nousta, sinun on oltava parhaimmillasi joka päivä. Ja silloin kun et ole, on silti saatava tuloksia.”

Kuulostaa joltain, mitä voisi kirjoittaa temppelin seinään. Tämän mies voisi sanoa Sisyfokselle, kiviveikkojen kuninkaalle. Tämä ei ole pelkkää strategiaa, vaan etiikka.

🥢 Skotlannin sielua, suomalaisen selkärangalla

On helppoa nähdä Simo Valakari väärässä tarinassa. Vieras valmentaja, vieraassa maassa, vieraiden ongelmien keskellä. Mutta ehkä juuri siksi hän on oikeassa tarinassa.

Skotlannin jalkapallo on kovaa, mutta niin on suomalaisen periksiantamattomuuden kuori. Se on jääräpäinen, väsymätön ja vielä ennustamaton.

Perthin pienessä kaupungissa on nyt hiljaisempaa. Mutta hiljaisuus ei ole merkki luovuttamisesta. Se on kuin hetki ennen rajuilmaa – silloin kun ilma vetää henkeä. Ja Valakari? Hän vaikuttaa yhä siltä, että myrskyä odottaessaan hän käärii hihansa.

💬 Jälkikirjoitus: Kun yksi kausi loppuu, toinen alkaa

Valakarin sanoissa ja olemuksessa elää uusi kausi, joka ei ole järjestelty aikataulun mukaan, vaan kasvatettu kivistä, kyynelistä ja kylmistä Skotlannin illoista.

“Kulttuurin muuttaminen on ison työn takana,” hän sanoo – ja me tiedämme, että juuri sellaisen työn vuoksi seurasta voi tulla suurempi kuin se on koskaan ollut.

Putoaminen on rajuilma. Mutta toisinaan juuri siinä myrskyssä, missä kaikki näyttävät kääntyvän pois, jää jäljelle ihminen, joka nousee. Simo Valakari on tuo ihminen.

Perjantaista alkaa uusi aikakirja. Sen ensimmäinen lause kirjoitetaan suomeksi, mutta se huudetaan skottilaisella aksentilla. Se lause kuuluu: “Olen valmis siihen haasteeseen.”

Ja niin alkaa uusi tarina. Ei voitolla, mutta valolla.