Tenho ja Haarala palaamassa Suomeen – suuri kotiinpaluu suomalaisen jalkapallon sydämeen
Hämärtyvä kesäkuinen iltapäivä kietoo Helsingin ja Tampereen jalkapalloseurat vaaleaan jännityksen harsokankaaseen. Ilmassa leijuu kuin näkymättömänä harsona enteitä, muistojen väreitä ja menneisyyden kaihoja. Ruotsin puolella Djurgårdenin sinikeltaisessa mahtikulkueessa kaksi nimeä kantavat mukanaan suomalaisen futiksen kaihoa: Miro Tenho ja Santeri Haarala. Nyt, kenties, on alkamassa uusi kappale. Taru, jonka alku on aikanaan sydäntä kutittanut – mutta jonka toisinto alkuperäisseurojen väreissä voisi olla jotakin vielä suurempaa, vielä syvempää.
FotbollDirektin mukaan HJK ja Ilves, nuo suomalaisen jalkapallon ikiaikaiset linnakkeet, tarkkailevat Ruotsin suunnasta kahden tutun tähden tilannetta. Ei ole vaikea ymmärtää miksi. Miro Tenho – tuo Pohjolan kivimuuri, jonka katseessa vilahtaa sekä sotilas että runoilija. Ja Santeri Haarala – taiturimainen taistelija, joka liukuu kenttää pitkin kuin kalevalalainen sankari kokko-lintuna taivaalle.
Mutta ennen kuin kerromme, mitä voi tapahtua, palaamme tarinan alkujuurille. Sillä kuten eepoksissa ja legendoissa, jokaisella paluulla on tarkoituksensa – eikä mikään matka synny sattumalta.
Miro Tenho – mies, joka jätti Tampereen kiveen jäljen
Tenho, nyt 30-vuotias, on jalkapallokentän Herakles. HJK:n entinen kapteeni, joka johti puolustusta kuin viisas kenraali Troijan muureilla. Djurgården sai hänet riveihinsä helmikuussa 2024, ja 57 ottelua myöhemmin hänen jälkensä Ruotsin kentillä on puhutteleva – mutta ei mutkaton. Tenho on näyttänyt puolustavansa raivolla ja järjellä, mutta Allsvenskanin pelillinen tahti ja roolillisten muutosten virta ovat jättäneet kivisoturinkin hetkittäin epävarman aallon heiteltäväksi.
HJK:lle Tenho ei ole pelkästään palanen menneisyyttä – hän on myös silta tulevaan. Paluunsa myötä hän voisi ankkuroida HJK:n puolustuslinjan jälleen tukevaksi ja kenties tuoda mukanaan sen tappiin virittyneen, kiihkeän johtajuuden, jota Klubin nuorempi sukupolvi tarvitsee kuin tuli ilman happea.
Mutta vielä ei ole tiedossa, tahtooko Tenho palata niille kentille, jossa hänen tarinansa jo kerran loisti. Vielä hän on Ruotsin palveluksessa – mutta huhut suhisevat vahvastikin toisella kielellä.
Santeri Haarala – kenttien tuuli, jonka askelissa kuuluu runo
Ruotsalaisten kenttien laidalla, missä viikinkien jälkeläiset vielä laulavat omia kuuluttamattomia laulujaan, Santeri Haarala kulkee. 25-vuotias laitahyökkääjä on sopeutunut Djurgårdenissa vaihtelevasti. 34 ottelua, kaksi maalia ja kolme maalisyöttöä – numerot eivät valaise sitä liekkiä, joka joskus Tampereella roihusi kuin kokko juhannusyössä.
Ilves kaipaa Sampoa – se kaipaa pelaajaa, joka ei vain tuo taitoa, vaan muistuttaa kannattajia siitä, miltä tulevaisuus saattoi kerran näyttää. Haaralan mahdollinen paluu olisi kuin satu, joka keskeytettiin ennen huipentumaansa – nyt voisi tulla mahdollisuus jatkaa viimeisestä virkkeestä.
Mutta voiko vanhaan veteen astua kahdesti? Toimiiko yhteinen sävel, kun on jo soitettu muilla estradeilla? Kenties, mutta vastaus ei tule tilastoista tai hintalapuista. Se tulee sydämestä – sekä pelaajien että seurojen.
Tämän kertomuksen laskusäännöt eivät ole taloudelliset
Moni lukija etsii siirtohuhuista ensisijaisesti konkretiaa: mikä on sopimuksen pituus, kuinka monta ottelua pelattiin, mitä maksaa ja kuka maksaa. Mutta tämän tarinan ydin ei ole numeroissa – se on tunteessa.
HJK:lla on historiassaan lukemattomia sankareita, mutta harva heistä jättää jäljen kuin Tenho. Ilveksen riveissä noussut Haarala on taas täydellinen vastine kadonneelle runolle, jonka melodia piipahti pois, mutta ei sammunut.
Djurgårdenissa kumpikin on pelannut, ehkä saavuttaneet uusia korkeuksia, ehkä kohdanneet esteitä, joita eivät aiemmin tunteneet. Mutta kuten taruissa, joskus on kuljettava kauas nähdäkseen lähelle. Vetäydyttävä vieraan maan hämärään, jotta osaa kaivata takaisin omaan kylään – koivun katveeseen ja kotoisaan huutoon, joka kaikuu kannattajien kurkusta rakkauden sävyyn.
Tuleeko paluu?
Jos siirto tapahtuu, se ei ole pelkästään jalkapallollinen uutinen – se on kotiinpaluun mythos. Ryhmät, jotka odottavat poikiaan kuin Odysseuksen Penelope, voisivat jälleen juhlia. Miro Tenho ankkuroisi HJK:n sydämen rauhaan, Santeri Haarala sytyttäisi Ilveksen laidat laulamaan.
Mutta vielä ei ole varmaa. Kenties pelaajat tuijottavat kalpeaa Tukholman taivasta ja miettivät, onko kotimaani nyt taas kutsu päällä? Ehkä he tuumailevat: olisiko aika kirjoittaa viimein se luku, joka jäi aiemmin kesken?
Emme voi tietää, mutta sen tiedämme: jos he palaavat, siitä ei tule tavallinen siirto. Siitä tulee tarina. Ja minä lupaan, että kirjoitan sen alusta loppuun – tuulen lailla, tähtien alla.
– Aino Lappalainen
Tulen ja jalkapallon runoilija, joka ei unohda ketään, joka on kerran palannut kotiin.